• Juhannusruoka syntyy ulkoilmasta ja keskikesän valosta – samasta syystä joulukinkku vaatii mausteekseen joulua

    Vuodenkiertoon liittyy monta juhlaruokaa, mutta ne ovat syntyneet tiettyyn vuodenaikaan. Ei siis ole sattumaa, että esimerkiksi juhannuksena syömme mieluummin grilliruokaa kuin uunissa valmistettuja laatikoita.
    Tilaajalle
    Kuva: Sanne Katainen, koonnut: Aatu Jaakkola
    Ruoka|Ruoka
    19.6.202423:00
    Tuovi Mäkipere

    Kukaan ei kiellä paistamasta juhannusruuaksi kinkkua tai grillaamasta jouluna makkaraa. Miksi kinkku ei kuitenkaan maistu juhannuksena kovin jouluiselta tai grillimakkara jouluna kesäiseltä?

    Tiettyyn juhlaan liittyvä ruoka vaatii ympärilleen kyseisen juhlan, jotta siitä saadaan kokonaisvaltainen ja oikeanlainen elämys, kertoo ruokaperinteen tutkija Maarit Knuuttila.

    ”Totta kai joulukinkun voi vitsillä paistaa juhannuksena, mutta siitä puuttuu joulun yhteisöllinen idea. Siinä ei siis ole mausteena joulua.”

    Vuodenkiertoon liittyy monenlaista juhlaa, jolloin on tapana syödä tiettyjä tai tietyllä tavalla valmistettuja ruokia. Ruoka on kuitenkin vain osa juhlaa, sillä kyseisen juhlapäivän tunnelma syntyy myös esimerkiksi luonnonvalon määrästä ja vuodenajasta.

    Jokainen Suomessa asuva tietää, miten hurja ero valon määrässä on keskikesällä ja keskitalvella.

    Keväällä lisääntyvä valon määrä tuntuu erilaiselta kuin syksyn lyhenevät päivät, vaikka päivän valoisan ajan pituus olisikin minuutilleen sama.

    Ei siis ole sattumaa, että esimerkiksi pääsiäiskattaukseen valitaan todennäköisesti raikkaita värejä ja makuja, kun taas rapujuhlia tuntuu luontevalta viettää loppukesän illassa kynttilöiden tai kausivalojen luomassa hämyssä.

    Suomen kesäkausi on sen verran lyhyt, että ulkoilmasta halutaan ottaa kaikki irti. Etenkin kaupungeissa näkee jo vappuna paljon piknik-seurueita, ja kesäajan grilliruokien suosio selittynee osittain sillä, että ne valmistuvat ulkosalla. Tällöin kenenkään ei tarvitse jäädä sisätiloihin huhkimaan lieden ääressä.

    Knuuttila toivoisi Suomeen enemmän satokauteen liittyvää juhlintaa. Ensimmäisiä varhaisperunoita ja mansikoita toki osataan odottaa, mutta niihinkin liittyvä odotus on liudentunut, sillä nykyään ensimmäiset uuden sadon herkut voidaan tuoda Välimeren maista.

    ”Ehkä satokauden herkkujen juhlimista hankaloittaa sekin, että satokautemme on todella intensiivinen ja valtaosa sadosta saadaan muutamassa kuukaudessa”, Knuuttila pohtii.

    Hän huomauttaa, että keskiajalla ja uuden ajan alussa erilaisia alkuja ja loppuja juhlittiin pitkin vuotta. Esimerkiksi kylvöjen alkua juhlittiin, samoin kuin sadonkorjuuta. Sadonkorjuuseen liittyviä perinteisiä kekri-juhlia on aina välillä yritetty viritellä, mutta lokakuussa enemmän näkyvyyttä tuntuu saavan Yhdysvalloista Suomeen rantautunut halloween kurpitsoineen ja kummituksineen.

    Eivät aivan kaikki tällaiset juhlinnat sentään ole kadonneet, Knuuttila lisää. Syödäänhän laskiaisena, eli perinteisen paastonajan alussa, edelleen tuhtia hernerokkaa ja muhkeita laskiaispullia.

    Osa kristillisistä, vuodenkiertoon liittyvistä perinteistä sen sijaan on voipunut lähes kokonaan unohduksiin – vai satutko syömään mikonpäivänä lammasta tai martinpäivänä hanhea?

    Vuodenkiertoon liittyvien ruokaperinteiden säilyminen tapahtuu Knuuttilan mukaan nykyään vahvasti median, elintarviketeollisuuden ja vähittäiskaupan yhteistyönä. Jos ei elä aivan erakkona, on vaikea olla huomaamatta, milloin on aika syödä runebergintorttua tai tippaleipää. Knuuttilan mukaan tällaiset pienet erikoisherkkupäivät katkaisevat arkea mukavasti.

    ”Kyllähän median ruokajutuissa ja resepteissä toistuu vuodesta toiseen aika lailla sama runko. Tällä tavalla elämme yhdessä läpi ruokaperinteitä vuodesta toiseen”, Knuuttila tiivistää.

    Aina välillä vuodenkiertoon yritetään ujuttaa uudenlaisia ruokaperinteitä, kuten maakuntaruokien teemapäivää Kalevalan päivän yhteyteen tai omaa nimikkoleivosta Mikael Agricolalle.

    ”Nämä eivät kuitenkaan oikein ole saaneet jalansijaa”, Knuuttila huomauttaa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle