
2 leipää
Liuota hiiva haaleaan veteen. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Peitä kulho tuorekelmulla. Anna juuritaikinan olla huoneenlämmössä vähintään puoli vuorokautta.
Tee varsinainen taikina seuraavana päivänä. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva, suola, ja hunaja veteen. Lisää juuritaikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Vaivaa jauhot ja leseet taikinaan. Lisää lopuksi voisula ja auringonkukansiemenet. Peitä kulho ja anna kohota huoneenlämmössä pari tuntia.
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa kahteen osaan. Jaa toinen niistä kahdeksaan palaan ja pyörittele sämpylöiksi. Tee keskelle pyöreä sämpylä ja laita sen ympärille soikeaksi pyöritellyt sämpylät tiiviisti terälehdiksi.
Valmista toinen leipä samalla tavoin. Voit myös leipoa sen hiivaleivän tapaan ja taputella litteäksi. Leikkaa saksilla leivän reunaan noin neljän sentin pituisia viiltoja tasaisin välein.
Kohota leivät peitettyinä noin pari tuntia. Voitele leivät piimällä ja ripottele pinta täyteen auringonkukansiemeniä. Laita leivät kiertoilmauuniin 250 asteeseen ja paista viisi minuuttia. Suihkuta vettä kuuman uunin pohjalle, jos haluat pinnasta rapean. Vähennä lämpö viiden minuutin kuluttua 175 asteeseen.
Kypsennä leipiä yhteensä noin 45 minuuttia. Vaihda peltien paikkaa pari kertaa paistamisen aikana, jotta kypsyvät tasaisesti ja saavat yhtä paljon pintaan väriä. Kypsän leivän pohja kumisee, kun sitä kopauttaa.