• Takkula vaatii Valion markkina-aseman parantamista

    Ruoka
    2.9.201516:02
    STT

    Keskustan europarlamentaarikko Hannu Takkula vaatii Valion markkina-aseman vahvistamista hallitusohjelman kirjausten mukaisesti. Takkula on huolissaan, koska Valio on menettänyt perusmaidoissa markkinajohtajan aseman ruotsalais-tanskalaiselle Arlalle.

    Hän vetoaa hallitusohjelmaan, jossa vaaditaan puhtaiden kotimaisten elintarvikkeiden käytön ja viennin edistämistä.

    Arlalla on markkinoista kolmannes, ja Valion osuus on laskenut 18 prosenttiin. Valion markkinaosuus oli yli puolet vielä muutama vuosi sitten. Tilanne on Takkulan mielestä kestämätön.

    "Kotimaisen yhtiön pitää voida kilpailla vapaasti omassa maassaan ja koko EU:n markkina-alueella keinotekoisten kilpailukieltojen sitä rajoittamatta", Takkula linjaa.

    Valion tulkittiin vuonna 2010–11 olevan määräävässä markkina-asemassa, ja kilpailuviranomaiset rajoittivat sen toimia kuluttajakaupassa. Lisäongelmia tuli Venäjän tuontirajoituksista.

    Artikkelin aiheet
    Hannu Takkula
    Valio
    Arla
    markkina-asema
    elintarvikevienti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset