• Särjen kalastusaika käynnistyy vesien viilentyessä – kauppoihin on tullut paljon uusia luonnonkalatuotteita

    Särkikalojen tehokas kalastus vähentää vesistöjen rehevöitymistä.
    Särjen arvostus ruokakalana on nousussa.
    Särjen arvostus ruokakalana on nousussa. Kuva: Harri Nurminen
    Ruoka
    17.9.202123:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Apetit tiedottaa, että otollinen kalastusaika kotimaiselle järvikalalle on parhaillaan käynnistymässä eri puolilla Suomea. Apetitin Järvikalatuotteissa pääraaka-aineina ovat kotimaiset särkikalat, joiden kalastus ajoittuu syksyyn ja kevääseen.

    Vesistöjen viilentyessä särkikalat alkavat parveutumaan, jolloin aika on otollinen kalastukselle. Kun kalat liikkuvat parvissa, niiden kalastus rysillä, nuottaamalla ja troolaamalla on mahdollista. Saalismäärät voivat vaihdella paljon päivästä ja olosuhteista riippuen.

    Lähikalan käytöstä on hyötyä vesistöjen hyvinvoinnille, sillä rehevöityminen on yksi suurimmista sitä haittaavista tekijöistä.

    Rehevöitymisellä tarkoitetaan liiallisen ravinnemäärän, kuten typen ja fosforin, aiheuttamaa levien liikakasvua. Se johtaa muun muassa veden samentumiseen, happikatoon sekä eliöstön kaventumiseen.

    ”Vesistön luonnolliseen tasapainoon ja hyvinvointiin vaikuttaa sen sisäinen ravintoketju. Särkikalat vähentävät kasviplanktonia syövän eläinplanktonin määrää ja nostavat pohjasta ravinteita etsiessään ravintoa”, Pyhäjärvi-instituutin toiminnanjohtaja Teija Kirkkala kertoo.

    "Särkikalojen suuri määrä siis lisää rehevöitymistä. Siksi näiden kalojen määrää on pyritty vähentämään hoitokalastuksella."

    Luonnonvarakeskuksen toteuttaman ympäristöjalanjälkilaskennan mukaisesti Apetit Järvikalapuikon valmistuksella on kokonaisuudessaan negatiivinen rehevöitymisvaikutus. Se siis vähentää vesistöjen rehevöitymistä tuotteessa käytettävän kalasaaliin mukana poistuvien ravinteiden ansiosta.

    ”Särkikalojen kalastuksella on järven ravinnekuormalle merkittäviä vaikutuksia: esimerkiksi Säkylän Pyhäjärvestä poistuu noin neljännes vuosittaisesta fosforikuormituksesta kalansaaliin mukana. Myös kalakantojen oikealla rakenteella on merkitystä vesistöjen kestävään ekologiaan”, Kirkkala sanoo.

    Apetitin Järvikalatuotteissa käytetään pääasiassa Säkylän Pyhäjärven ja Kuusamon alueen järvistä kalastettua särkeä.

    ”Tähän mennessä Apetitin järvikalatuotteisiin on käytetty noin miljoona kiloa särkeä”, lähikalatuotteista vastaava tuoteryhmäpäällikkö Hanna Pere kertoo.

    Kehitystyö tuoteperheen parissa jatkuu. Jatkossa halutaan panostaa kalaraaka-aineen toimitusvarmuuden kehittämiseen.

    ”Tästä hienona esimerkkinä on elokuussa Itämeripäivänä lanseerattu Itämeren kalapuikko, jossa käytetään kotimaista Itämeren silakkaa”, Pere kertoo.

    Myös muut ruokayritykset ovat alkaneet hyödyntää järvikalaa aiempaa laajemmin. Viime vuonna kauppoihin tullut Pielisen kalan Luonnonkala-säilyke, jossa hyödynnetään myös suomalaisia särkikaloja kuten lahnaa, säynettä ja pasuria.

    S-ryhmän Suomalainen menestysresepti-kilpailuun tänä syksynä osallistunut Leikkala -kalaleikkele tehdään Oulujärven lahnasta. Leikkele on saanut innostuneen vastaanoton.

    Korpilahdella valmistettava Järki Särki -kalasäilyke lanseerattiin jo vuonna 2015. Myös siitä on tullut vuosi vuodelta tunnetumpi ja suositumpi.

    Apetitin laskuri kertoo, kuinka paljon fosforia vesistöstä poistuu tietyn tuotteen syömällä

    Artikkelin aiheet
    särjen kalastus
    luonnonkalatuotteet
    vesistöjen rehevöityminen
    Apetit
    kotimainen kala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset