• Kermajuustosta katosi vaivihkaa 100 grammaa: Erityisesti näissä tuotteissa piilokallistuminen näkyy

    Kuluttajaliitto selvitti, miten tuotteiden pakkauskoot ovat pienentyneet vaivihkaa.
    Tuotteiden piilokallistumista ei juurikaan nosteta esille kaupoissa.
    Tuotteiden piilokallistumista ei juurikaan nosteta esille kaupoissa. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Ruoka
    27.9.202313:35
    Janiko Kemppi

    Moni on saattanut huomata omien suosikkituotteidensa pakkauskoon pienennyttyä myyntihinnan kuitenkaan alenematta. Ilmiöstä käytetään nimeä shrinkflaatio tai piilokallistuminen. Yli 700 kuluttajaa on ilmoittanut havainnostaan Kuluttajaliitolle.

    ”Pakkauskoot ja hinta ovat vapaasti toimijoiden päätettävissä, mutta koolla kikkailu ilman avointa viestintää muutoksista saattaa olla arpapeliä kuluttajien luottamuksella. Kun huomaa suosikkituotteensa kutistuneen vaivihkaa, voi tuntea tulleensa jollakin tavalla petetyksi”, Kuluttajaliiton viestintäpäällikkö Paula Pessi kommentoi.

    Pessin mukaan pakkauskoon pienentymisen todistaminen jälkikäteen on vaikeaa kuluttajan näkökulmasta, kun ei ole enää mitään, mihin verrata.

    Arlan Loputon kermajuustopakkauksesta katosi 100 grammaa.

    Ilmoitusten perusteella pienentymistä näyttää vastausten perusteella tapahtuneen erityisesti lemmikkiruokien osalta, mutta myös rasvalevitteissä, seidissä, juustossa ja lihavalmisteissa.

    ”Erityisesti näissä tuotteissa ja tuoteryhmissä vaikuttaisi siltä, että kutistamista on todella tapahtunut, sillä samoja havaintoja tuli näin paljon”, Pessi sanoo.

    Esimerkiksi kissan märkäruoan annospussien kutistumisesta (Latz ja Whiskas) ilmoitettiin yhteensä 34 kertaa. Myös koiranruoasta tuli havaintoja (Jahti&Vahti).

    Seuraavaksi eniten havaintoja tuli Kivikylän erilaisista lihavalmisteista. Ingmariini-levitteen rasian pienentymisen sadalla grammalla oli havainnut 20 kuluttajaa. Myös Becel-levitteiden eri rasioiden koko näyttäisi kutistuneen muutamalla kymmenellä grammalla. Samoin Oivariini-rasian sisällön raportoitiin pienentyneen 50 grammalla entisestä koosta.

    Suurta pudotusta oli Arlan Loputon kermajuustosta, josta 12 vastaajaa ilmoitti kadonneen vaivihkaa jopa 100 grammaa.

    K-ryhmän Pirkan Alaskanseiti -annospaketista taas katosi vastaajien mukaan yksi pala nykyisen pakkauksen koon ollessa kolme palaa.

    Vastausten perusteella tuoteppakkausten pienentymistä on tapahtunut esimerkiksi juusto- ja lihatuotteissa.
    Vastausten perusteella tuoteppakkausten pienentymistä on tapahtunut esimerkiksi juusto- ja lihatuotteissa. Kuva: Mikko Nikkinen

    Kuluttajaliiton mukaan valmistajat esittelevät erilaisia syitä tuotteiden kutistumiselle. Syyksi voidaan kertoa kuluttajan toive pienemmistä pakkauksista. Esimerkiksi Kivikylä kertoi myyntihinnan laskeneen pakkauskoon pienennyttyä.

    Pessi kehottaakin tarkistamaan, onko tuotteen myyntihinta pienentynyt.

    ”Jos hinta todella pienenee samassa suhteessa tuotteen koon kanssa, kuluttaja ei silloin häviä kaupassa”, Pessi sanoo.

    Kuluttajaliitto peräänkuuluttaa valmistajien vastuuta asiassa. Jos tuotteita kutistetaan, pitää siitä viestiä avoimesti kuluttajille. Myös kaupalla on oma roolinsa viestinnässä. Ranskassa tunnettu kauppaketju on varoittanut kuluttajia tuotteista, joiden pakkauskoot ovat kutistuneet, mutta hinta ei.

    Kuluttajaliitto nostaa esiin kysymyksen siitä, voitaisiinko markkinoinnin katsoa olevan harhaanjohtavaa, mikäli pakkauksen kokoa sisältöineen pienennetään vaikkapa viidenneksellä, mutta siitä ei avoimesti kerrota kuluttajille, ja markkinointi jatkuu entiseen malliin. Kuluttajaliitto kertoo toimittaneensa kyselyn havainnot Kilpailu- ja kuluttajavirastolle.

    Lisää aiheesta
    • S-ryhmän omien Xtra-tuotteiden hintaa lasketaan.

      Ruoka | S-ryhmä laskee hintojaan: 100 tuotetta muuttuu edullisemmaksi

    • Kotimaisuus korostuu erityisesti maidossa ja lihatuotteissa.

      Kauppa | Lidl, S-ryhmä ja Kesko paljastivat kauppojensa kotimaisuusasteen – näissä tuotteissa suomalaisuus korostuu

    • Kuluttajien luottamus on ollut nykyistä heikommalla tasolla vain koronakriisin alkupuolella ja vuonna 2008 finanssikriisin aikaan.

      Kodin talous | Kaupan liitto: Kotitalouksien ostovoiman kohentuminen ei sada suomalaisten vähittäiskauppojen laariin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle