• PTY: Kilpailulaki ei voi suosia tuottajia

    Päivittäistavarakauppa PTY ihmettelee MTK:n vaatimuksia kilpailulain muuttamisesta tuottajien asemaa turvaavaksi.
    "Kaupan taistelu markkinaosuuksista osui elintarviketeollisuuden kannalta pahimpaan mahdolliseen aikaan", sanoo johtaja Heli Tammivuori Elintarviketeollisuusliitosta.
    "Kaupan taistelu markkinaosuuksista osui elintarviketeollisuuden kannalta pahimpaan mahdolliseen aikaan", sanoo johtaja Heli Tammivuori Elintarviketeollisuusliitosta. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka
    13.5.201516:06
    MT toimitus

    ”Kilpailulainsäädäntö suhtautuu erittäin tiukasti siihen, millaisista asioista ketjussa kilpailijoiden välillä voi sopia. Hinnoista sopiminen on lähtökohtaisesti aina kielletty”, muistuttaa lakimies Janne Koivisto PTY:stä.

    Hänen mukaansa keskustelussa unohtuu, että kansallinen kilpailusääntely perustuu EU:n perussopimukseen ja EU-tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön.

    ”MTK:lta näyttää unohtuvan myös se, että kilpailulaki on sama kaikille toimialoille.”

    Kilpailulain tarkoitus ei ole suojata kilpailulta vaan varmistaa sen toimivuus. ”Tämähän on hyvä asia.”

    Koivisto muistuttaa MTK:n olevan elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan jäsen, kuten myös Elintarviketeollisuusliitto ja PTY.

    ”Lautakunta on hyvä esimerkki siitä, miten kauppatavat saadaan kuntoon turhaa sääntelyä lisäämättä. Itsesääntely ja vapaaehtoisuus ovat joustavampi, nopeampi ja tehokkaampi tapa kohentaa ketjun toimintaa kuin hidas ja jäykkä lainsäädäntö.”

    Lisäksi EU:n markkinajärjestelyasetus mahdollistaa toimialaorganisaatioiden rakentamisen niin, että siinä ovat eri elintarvikeketjun portaat mukana. Hinnoista ei kuitenkaan saa sopia.

    MTK haluaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkivan S-ryhmän hinnoittelua. Järjestön mielestä ryhmä käyttää väärin määräävää markkina-asemaansa halpuuttaessaan elintarvikkeita.

    Lue lisää keskiviikon MT:stä.

    Artikkelin aiheet
    kilpailulaki
    Päivittäistavarakauppa PTY
    MTK
    elintarvikeketju
    Kilpailu- ja kuluttajavirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset