• Kinkku on uudehko joulupöydän kunkku

    1800-luvulla Suomessa oli yleistä syödä jouluna lihaa kuivattuna, savustettuna tai paistettuna.
    Sianliha nousi johtoasemaan joulun pääruokana vasta 1900-luvulla.
    Sianliha nousi johtoasemaan joulun pääruokana vasta 1900-luvulla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    24.12.201808:01
    Juho Mäkelä

    Jouluateriaan kuuluu Pohjoismaissa erottamattomana osana joulukinkku. Nykyajan joulukinkun yhteyksiä vanhempiin perinteisiin ei tunneta. Ilmeisesti kinkku on kahden eri perinteen risteytys, koska siinä yhdistyy herrasväen tapa syödä possua ja kansan tapa nauttia paistettua takajalkaa.

    1800-luvulla Suomessa oli yleistä syödä jouluna lihaa kuivattuna, savustettuna tai paistettuna. Lihana oli joko nautaa, lammasta tai sikaa. Possua ei olisi riittänyt joka kotiin, sillä sikatalous oli varsin kehittymätöntä. Sianliha nousi johtoasemaan joulun pääruokana vasta 1900-luvulla. Joulun pääruoka ei tosin vielä 1920- ja 1930-luvulla ollut kinkku, vaan pöydässä saattoi olla esimerkiksi paistettu lampaanlapa.

    Lähde: Ruokatieto.fi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta