Kuningatarhillo, vadelmahillo, luumuhillo, puolukkahillo, monista marjoista ja hedelmistä saa herkullisia hilloja, joille on paikkansa eri ruokalajien kanssa.
Itse en koskaan ole innostunut tekemään marjoista hilloa. Tai oikeastaan en raaskisi tehdä niistä hilloa, vaikka intoa olisikin. Meillä marjat pakastetaan ja syödään pääasiassa sellaisenaan, osa käytetään jälkiruuissa tai leivonnassa.
Lettujen ja vohveleiden päälle on mukava levittää marjahilloa, mutta hillojen helmi on omenahillo. Sellainen koostumukseltaan samettinen omenahillo, missä ei ole liikaa makeutta, eikä missään nimessä yhtään sattumaa, pelkkää samettia.
Moni kotitekoinen omenahillo karahtaa karille, jos hilloa syödessään saa suutuntuman kuoresta tai siemenkodan sitkeästä reunasta. Erityisesti siemenkodan sitkeän reunan tuntuma on kuin jonkun sormen- tai varpaankynsi olisi joutunut hilloon ja nautinto on pilalla. Ällöttävää.
Saimme aika monta kiloa omenoita syksyllä. Tuijottelin omenoita tovin, osa omenoista hupeni ihan syömällä, suurin osa ei. Omatekoinen omenahillo siinteli mielessä, mutta työmäärä ei innostanut.
Ehdin jo selailla vinkkejä ja reseptejä omenahilloista, joissa käytetään omenoita, joita ei kuorita. En vaan millään voinut uskoa, että lopputulos olisi samettinen, joten päätin ottaa kuorimaveitsen käteeni.
Ja kyllä kannatti. Nyt pakkasessa odottaa useampi rasia ihanan samettista omenahilloa marraskuun pimeiden iltojen lettuhetkiä.
Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja
Omatekoinen omenahillo siinteli mielessä, mutta työmäärä ei innostanut.