• Söin täällä: Nummelan Ismetissä pihvi ja lohi olivat perusmaistuvia, joskin melko yllätyksettömiä

    Elintarvikkeiden hintojen nousu näkyi ravintolan lohi- ja pihviannosten hinnoissa. Kebabia olisi saanut yhä melko edullisesti.
    Grillipihvi oli seuralaisen makuun hieman ylikypsä, vaikka mediumia pyydettiin. Ulkoilun päälle annos kuitenkin maistui hyvin.
    Grillipihvi oli seuralaisen makuun hieman ylikypsä, vaikka mediumia pyydettiin. Ulkoilun päälle annos kuitenkin maistui hyvin.  
    Ruoka|Ruoka
    19.3.202323:00
    Arvio
    Katja Lamminen

    Sunnuntai-iltana Nummelan Ismetissä oli mukavasti asiakkaita ja lämmin tunnelma. Istahdimme valtavan tekobiisoninpään alle.

    Alkupalaksi noutopöydästä sai hakea kaaliraasteita, perunasalaattia, jalopenoja, oliiveja ja leipää.

    Laskettelupäivän päätteeksi tilasimme nälkäisinä naudan grillipihvin, jonka höysteenä oli talon maustevoita, marinoitua sipulia, tomaattia, kurkkua ja sipulirenkaita. Listalta sai valita monenmoista pottua ja kasvista, joista päädyimme bataattiranskalaisiin. Toinen annos sisälsi grilliohta, sweet chili -kastiketta, remoulade-kastiketta, marinoitua sipulia, tomaattia, kurkkua ja sipulirenkaita sekä paistettuja vihanneksia.

    Seuralaiseni pihvi tuli aavistuksen turhan kypsäksi paistettuna. Silloin liha alkaa maistua hieman maksalta. Bataattiranskalaiset olivat rapsakoita ja hyviä, kuten paistettu lohikin al denteksi jätettyine kasviksineen. Tykkään siitä, että annoksissa on kastiketta ja nyt tarjolla oli jopa kahta. Vaikkakin sweet chili -kastike oli selkeästi kotikeittiöistä ja kiinalaisista tuttua purkkitavaraa.

    Nälkä lähti ja olimme tyytyväisiä. Ainoastaan hinta, 54 euroa, hieman hirvitti, sillä ruokajuomana oli pelkkää vettä. Toisaalta lihan ja kalan hinta on noussut, joten se näkyy luonnollisesti ravintoloissakin.

    Tarjoilijan mukaan ravintolan käyttämät lihat ovat kotimaisia. Lohimedaljonki oli kuulemma ”haettu Lohjalta”, mutta kalan varsinainen alkuperä jäi pimentoon.

    Ismet-ravintoloita löytyy Uudeltamaalta kahdeksalta paikkakunnalta.

    Ravintola Ismet, Vihdintie 9 A 103, 03100 Nummela

    Lohen ja kasvisten kera tarjoiltiin ilahduttavasti kahta eri kastiketta.
    Lohen ja kasvisten kera tarjoiltiin ilahduttavasti kahta eri kastiketta.  
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle