• Maitomaa toimittaa Lidlin hyvinvointimerkityt Elvi-maidot ja jogurtit

    Suomen ensimmäinen riippumaton tuotantoeläinten hyvinvointimerkki Elvi löytyy nyt kaupan hyllyiltä.
    Elvi-merkin vaatimuksiin kuuluu muun muassa eläinten vapaa liikkuminen ja mahdollisuus ulkoiluun
    Elvi-merkin vaatimuksiin kuuluu muun muassa eläinten vapaa liikkuminen ja mahdollisuus ulkoiluun Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka|Elintarviketeollisuus
    16.6.202313:52
    Laura Ruohola

    Puolueeton, eläinten hyvinvoinnista kertova Elvi-pakkausmerkintä julkaistiin maaliskuussa. Nyt sertifikaatin vaatimusten mukaiset tuotteet ovat saatavilla Lidleistä ympäri maan. Pohjolan Meijeri -merkin Ilona-maidot ja -jogurtit Lidlille toimittaa Osuuskunta Maitomaa.

    Maitomaalla töitä vastuullisemman maitoketjun hyväksi on tehty jo vuosia. Kaikki meijerin tilat ovat olleet mukana eurooppalaisessa Welfare Quality -hyvinvointivalvonnassa vuodesta 2017.

    Vuonna 2021 Maitomaa laski kaikkien tilojensa hiilijalanjäljen pellolta pöytään ja viime kesänä meijeri toi ensimmäisenä hiilijalanjälkilukunsa myös kuluttajien ulottuville maitopakkauksiin.

    ”Haluamme olla mukana Elvi-merkissä, sillä on tärkeää tehdä maitotuotteiden vastuullisuuden arvioiminen kuluttajille helpommaksi. Puolueeton merkki tarjoaa luotettavaa tietoa eläinten hyvinvoinnista ja rakentaa osaltaan kestävämpää maidontuotantoa, kuvaa Maitomaan toimitusjohtaja Pasi Laitinen.

    Toiveena Elvi-valikoiman laajeneminen, mutta alkuun saatavana on ainoastaan Elvi-merkittyjä maitotuotteita. Sekä merkin lanseerausta vahvasti tukenut Lidl, merkkiä valvova Finwelfare Oy että Maitomaa toivovat, että Elvi-tuotteiden valikoima laajenee ja merkki löytää tiensä muidenkin kauppaketjujen hyllyille.

    ”Toistaiseksi merkkiä on ollut edistämässä Lidl. Koska kuluttajat ovat yhä vaativampia vastuullisuuden suhteen, meillä on kova luotto siihen, että kiinnostusta riittää ja mukaan lähtevät muutkin kauppaketjut. Toivottavasti tulevaisuudessa saamme toimittaa ELVI-maitoa ja muitakin maitotuotteita kattavasti ympäri Suomen”, Laitinen toteaa.

    Elvi-tiloilla eläinten hyvinvointia seurataan vuosittain tieteellisin menetelmin. Merkin vaatimuksiin kuuluu muun muassa eläinten vapaa liikkuminen ja mahdollisuus ulkoiluun.

    Kuva: Finwelfare
    Lisää aiheesta
    • Eläinlääkäri Marita Saarikivi on sertifioitu Welfare Quality -auditoija. Kuvauspaikka on Korpifarmi Oy Kangasniemellä.

      Maatalousyrittäjät | Kauan väännetty eläinten hyvinvointimerkintä toteutuu viimein – kun hanke ei johtanut tulokseen, yksityiset tarttuivat toimeen

    Artikkelin aiheet
    Elvi-hyvinvointimerkki
    Maitomaa
    Lidl
    vastuullinen tuotanto
    eläinten hyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset