• K-ryhmän myynti osoittaa selvin luvuin kotimaisen suosion kasvun korona-aikana

    Kotimaisuusmerkein merkittyjen tuotteiden myynnit ovat kasvaneet kymmenestä yli kolmeenkymmeneen prosenttiin.
    Sirkkalehti-merkittyjen kasvisten myynti on noussut koronapandemian aikana 16 prosenttia.
    Sirkkalehti-merkittyjen kasvisten myynti on noussut koronapandemian aikana 16 prosenttia. Kuva: Riitta Mustonen
    Ruoka
    25.11.202010:13
    Riitta Mustonen

    Suomalaisten kotimaisen ruuan arvostus on aina ollut vahvaa, mutta koronapandemian myötä arvostus on entisestään vahvistunut. K-ryhmän teettämän tutkimuksen mukaan 87 prosenttia suomalaisista sanoo nyt suosivansa suomalaista ruokaa aina kun mahdollista.

    K-ryhmän myyntitiedoista selviää, että esimerkiksi Hyvää Suomesta -merkittyjen vehnäjauhojen, paistotuotteiden, marja- ja hedelmäpakasteiden ja jauhelihan myynti on tammi-lokakuussa noussut kymmenen prosenttia.

    Sirkkalehti-merkittyjen sipuleiden, paprikoiden, tomaattien, perunoiden, vihannesten ja juuresten myynti on noussut 16 prosenttia.

    Tärkeimmäksi syyksi suosia suomalaista 68 prosenttia sanoo halun tukea suomalaista työtä. Lähes yhtä moni arvostaa suomalaisen ruuan puhtautta ja laatua. 59 prosenttia arvostaa turvallisuutta ja luotettavuutta ja 57 prosenttia haluaa tukea ruuantuotannon omavaraisuutta.

    Vähiten tärkeitä syitä ovat suomeksi saatu kuluttajapalvelu ja pohjoismainen ruokavalio. Joka kymmenes sanoo, että suomalainen on sopivan hintaista ja 14 prosenttia mainitsee syyksi luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen.

    K-ryhmän tutkimuksen toteutti Frankly Partners ja siihen vastasi 1151 aikuista suomalaista elokuussa 2020.

    Lue myös:

    Kauppaketjujen ostotilastot: Nyt kysyntää on marjoille ja kalalle – avokadon huippuvuodet ovat ohi

    Suomi-ruuan suosio näkyy kaupan myyntidatassa – Isoin muutos alle 35-vuotiaiden ostoksissa

    Artikkelin aiheet
    kotimaisuus
    suomalainen ruoka
    korona-aika
    myynti
    K-ryhmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset