• Moni tekee virheen juustojen ja viinin kanssa – punaviini on harvoin oikea valinta

    Moni saattaa ajatella, että punaviini on ainoa oikea vaihtoehto juustojen kanssa paritettavaksi.
    Valkoviini sopii punaviiniä paremmin valkohomejuuston kanssa.
    Valkoviini sopii punaviiniä paremmin valkohomejuuston kanssa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Ruoka
    17.12.202323:00
    Janiko Kemppi

    Juustot kuuluvat monen suomalaisen joulupöytään ja uudenvuoden tarjottavaksi. Jos juustoihin haluaa yhdistää viinin, suosittelee Master of Wine Tuomas Meriluoto kääntämään ajatusmaailman juustojen ja viinien yhdistämisestä päälaelleen.

    ”Yleensä ihmiset ostavat ensin juustoja, minkä jälkeen aletaan miettiä niille viiniä. Mutta jos menee Alkoon kertomaan, että juustotarjottimella on vuohenjuustoa, sinihomejuustoa ja mustapekan pippurijuustoa, on tällaista tarjotinta mahdotonta ratkaista yhdellä viinillä”, Meriluoto kertoo.

    Meriluoto neuvookin valitsemaan ensin viinin, jonka rinnalle etsitään sopivia juustoja.

    Meriluoto luetteli myös kolme harhaluuloa, jotka liittyvät juustojen ja viinin yhdistämiseen.

    ”Punaviini on ainoa oikea juoma juustoille”

    Monet yhdistävät automaattisesti juustot punaviiniin. Monen juuston kanssa parempi vaihtoehto on kuitenkin valkoviini.

    ”Valkoviinit toimivat huomattavasti paremmin ja laajemmin eri juustotyyppien kanssa. Ainoa juustotyyli, jolle punaviini on valkoviiniä parempi vaihtoehto, ovat kovat ja suolaiset juustot”, Meriluoto neuvoo.

    ”Esimerkiksi chevre vaatii rinnalleen hapokkaan valkoviinin, brie viihtyy runsasaromisen, esimerkiksi tammisen chardonnayn kanssa ja sinihomejuusto tarvitsee viiniparilta jo jonkin verran sokeria.”

    Jos haluaa nauttia punaviiniä juustojen kanssa, kannattaa valita tarjottimelle esimerkiksi parmesaania, comtéa ja manchegoa.

    ”Juustopöydässä pitää olla rypäleitä”

    Viinirypäleiden kirpeys ja vihreä aromimaailma ei ole Meriluodon mukaan toimivin makupari viinien kanssa, vaikka rypäleitä usein juustopöydässä näkeekin.

    Rypäleiden sijasta Meriluoto neuvoo suosimaan makeampia hedelmiä, kuten persikkaa, tuoreita viikunoita tai persimoneja. Myös taatelit ja pähkinät sopivat hyvin juustojen kanssa tarjottaviksi.

    Jos rypäleitä haluaa tarjota juustojen kanssa, suosittelee Meriluoto käyttämään ne nopeasti uunissa: lorauta pinnalle vähän oliiviöljyä, rouhaise suolaa ja paahda 200-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia.

    ”Sinihomejuusto ja punaviini sopivat yhteen”

    Sinihomejuuston kanssa kannattaa Meriluodon mukaan valita mieluummin valkoviini.

    ”Sinihomejuusto on niin suolainen ja makumaailmaltaan intensiivinen, että se jättää punaviinin hedelmäisyyden varjoonsa, jolloin viinistä jää tanniininen sekä metallinen fiilis. Sinihomejuusto tykkää esimerkiksi makeasta tai puolimakeasta valkoviinistä”, Meriluoto vinkkaa.

    Lisää aiheesta
    • Paimenpoika-juusto on yksi Kuusamon Juuston tunnetuimmista tuotteista.

      Ruoka | Kuusamon juustolle kultainen tunnustus

    • Kilpailussa palkittiin tuotteita eri kategorioissa. Kuvituskuva.

      Ruoka | Tässä ovat Suomen parhaat artesaaniruokatuotteet – arktisuus valloitti tuomariston

    • Kuvassa Saloniemen juustolan Riitta Saloniemi voittajajuustot kädessään.

      Ruoka | Suomalainen luomusinihomejuusto palkittiin kilpailun parhaana – raati kuvaili herkkua aromikkaaksi ja juuri sopivan murenevaksi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle