
Julkisessa keskustelussa painotetaan lihan kulutuksen vähentämistä ja kasvispohjaisempaan ruokavalioon siirtymistä. Tämän sanotaan vähentävän suomalaisten hiilijalanjälkeä ja parantavan terveyttä.
Onko asia todellisuudessa näin?
Yleisin perustelu lihan kulutuksen vähentämiseksi on sen yhteys moniin sairauksiin, erityisesti suolistosyöpään. Tieteellistä näyttöä haitoista ei kuitenkaan ole todistettu yksiselitteisesti.
Arvostetuimmassa lääketieteen lehdessä, Nature Medicinessä, julkaistussa tutkimuksessa tutkittiin prosessoimattoman punaisen lihan yhteyksiä suolistosyöpään, rintasyöpään, tyypin 2 diabetekseen, iskeemiseen sydänsairauteen ja aivohalvaukseen. Tutkimus kokosi yhteen 38 eri tutkimusta ja käsitti yhteensä miljoonia koehenkilöitä. Yhteydet edellä mainittujen sairauksien ja prosessoimattoman punaisen lihan kulutuksen välille todettiin heikoiksi.
WHO:n alaisen kansainvälisen syöpätutkimusjärjestön (IARC) raportissa todetaan, että prosessoimattoman punaisen lihan ja suolistosyövän välinen yhteys ei ole täysin selvä, koska yhteyttä ei nähdä useissa korkealaatuisissa julkaisuissa ja muiden elintapojen vaikutusta tutkimustuloksiin ei voida sulkea pois.
Raportissa mukana olleista tutkimuksista puolessa ei nähty yhteyttä suolistosyövän ja prosessoimattoman punaisen lihan välillä. Yhteyttä suolistosyöpään ei löydetty muun muassa Shanghaissa tehdyssä tutkimuksessa, joka käsitti 73 224 tutkittavaa, eikä USA:ssa tehdyssä 134 497 tutkittavaa sisältäneessä tutkimuksessa.
Liha on hyvin imeytyvän proteiinin erinomainen lähde. Se sisältää kaikki ihmiskeholle välttämättömät aminohapot.
Kasvikunnan proteiinilähteistä sen sijaan puuttuu yleensä jokin välttämättömistä aminohapoista. Useimmilla kasviproteiineilla imeytyminen on heikompaa kuin lihasta saatavilla proteiineilla.
Hyvin imeytyvän proteiinin saanti on tärkeää erityisesti kasvuiässä oleville lapsille ja ikääntyneille.
Lapset tarvitsevat proteiinia kasvuun ja kehitykseen. Ikääntyneillä riittävä proteiinin saanti ehkäisee lihaskatoa, millä on merkittävä vaikutus toimintakyvyn säilyttämisessä ja kaatumisten ehkäisemisessä. FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan jo nyt lähes viidesosa yli 65-vuotiaista saa ruokavaliostaan liian vähän proteiinia.
Punainen liha on erinomainen B-vitamiinien, sinkin ja raudan lähde. Se tarjoaa useita ravinteita, kuten sinkkiä ja rautaa, kasvikunnan tuotteita paremmin imeytyvässä muodossa.
Kasvissyöjillä onkin todettu merkittävästi alhaisempia rautavarastoja verrattuna sekasyöjiin.
Sinkin- ja raudanpuutos voi häiritä lasten kasvua ja kehitystä. Lapsuudenaikainen raudanpuutos voi heikentää älyllistä kehitystä ja vaikuttaa koulumenestykseen.
Raudanpuutos vaivaa erityisesti hedelmällisessä iässä olevia naisia ja vaikuttaa raskauksien kautta sikiön raudan saantiin sekä terveyteen.
Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan jo osittainen lihan ja maidon korvaaminen kasviproteiinilla vaikutti aikuisten ravinteiden saantiin, kiihdytti luuston aineenvaihduntaa ja vähensi merkittävästi B12-vitamiinin sekä jodin saantia. Luuston aineenvaihdunnan kiihtyminen voi pitkittyessään vaikuttaa negatiivisesti luuston terveyteen.
Miten käy lasten ja vanhusten, kun ruokasuosituksissa painotetaan yhä enemmän ympäristönäkökulmaa?
Toisessa Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa vegaaneilla todettiin merkitsevästi alhaisemmat D-vitamiini-, jodi- ja seleenitasot. Myös proteiinin osuus ruokavaliosta oli merkittävästi pienempi.
Vegaanilapsiin liittyvässä Helsingin yliopiston tutkimuksessa kaikilla (n=6) vegaanilapsilla todettiin viitteitä puutteellisista A-vitamiinitasoista ja lähellä puuterajaa olevat D-vitamiinitasot.
Alhaiset D-vitamiinitasot altistavat osteoporoosille. Laajan EPIC-Oxford-tutkimuksen mukaan kasvissyöjillä, erityisesti vegaaneilla, oli suurempi riski luunmurtumiin kuin sekasyöjillä.
Ilmastolaskenta ei huomioi mitään yllä mainituista asioista. Hiilijalanjäljen laskenta perustuu puhtaasti ruuan painoon ja ravinteiden vaikutus terveyteen sivuutetaan.
MTK:n teettämän selvityksen mukaan ravitsemussuositusten mukainen, myös naudanlihaa sisältävä ostoskassi oli ympäristöystävällisin, kun päästölaskennassa huomioitiin myös ravinteet.
Kun ruokasuosituksissa painotetaan yhä enemmän ympäristönäkökulmaa, miten käy lasten ja vanhusten?
Suositusten mukainen ruokavalio koskettaa erityisesti kouluja, päivä- ja vanhainkoteja. Mitä lisääntyvä kasviproteiinin syönti tarkoittaa vanhusten lihaksille tai luustolle ja tätä kautta toimintakyvylle? Entä lasten kasvulle ja kehitykselle?
Prosessoimattoman punaisen lihan haitat ovat kyseenalaisia. Sen sijaan siitä saatavat hyödyt ovat ensisijaisen tärkeitä haavoittuville väestöryhmille.
Suvi Haapakangas
terveystieteen maisteri
lääketieteen opiskelija
Oulun yliopisto