• Joulukinkku valmistuu myös ilman sähköä – Atrian toimitusjohtaja jakoi someen yllättävän kypsennysmenetelmän

    Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn keittää joulukinkut pihalle kannetussa saunan padassa.
    Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn.
    Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Ruoka|Ruoka
    21.12.202220:30
    Nikke Kinnunen

    Kinkun paistaminen sähkön nykyhinnoilla voi aiheuttaa ylimääräistä joulustressiä.

    Jos haluaa säästää sähköä, mallia voi ottaa esimerkiksi Atrian toimitusjohtajasta Juha Gröhnistä. Hänen joulukinkkunsa kypsyvät keittämällä.

    Gröhn julkaisi keskiviikkona kuvapalvelu Instagramissa videon, jossa hän esittelee joulukinkun kypsennystapaansa.

    ”Keittämistä varten tarvitaan saunan padan, polttopuita, vettä, suolaa ja Juhlakinkun”, videon jakotekstissä kerrotaan.

    ”Parikymmentä litraa vettä, 450–500 grammaa suolaa ja kaksi verkotettua Juhlakinkkua potkalla”, Gröhn luettelee videolla.

    Gröhn kertoo videolla kinkkuvalmisteluiden alkaneen noin puoli kahdeksalta aamulla. Valmista on noin kello kolmelta iltapäivällä. Sopiva lämpötila keitetylle kinkulle on noin 80 astetta.

    ”Silloin kinkku on sellainen murea, että siitä ei enää tahdo ehjää viipaletta saada.”

    Veden lämpötila on tärkeää pitää 80 ja 90 asteen välillä, sillä muuten kinkun rakenne alkaa hajota, Gröhn kertoo.

    ”Aikaa vähän menee, mutta puuta menee erittäin vähän. Tällainen saunan pata on erittäin energiatehokas. Mottisotalla ei tarvita puita.”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle