• Chaîne des Rôtisseurs huolissaan poikkeustilasta: "Ravintolat ovat olennainen tekijä suomalaisen ruokakulttuurin kehittämisessä ja laadukkaiden raaka-aineiden saatavuudessa"

    Järjestö vetoaa hallitukseen ja eduskuntaan vaikeuksissa olevien ravintola- ja matkailuyritysten tukemiseksi, alan työpaikkojen säilyttämiseksi ja suomalaisen ruokakulttuurin suojelemiseksi.
    Chaîne des Rôtisseurs muistuttaa, että ravintoloiden sulkemisen myötä myös raaka-ainetuottajat ja esimerkiksi pienpanimot kärsivät huomattavat vahingot.
    Chaîne des Rôtisseurs muistuttaa, että ravintoloiden sulkemisen myötä myös raaka-ainetuottajat ja esimerkiksi pienpanimot kärsivät huomattavat vahingot. Kuva: Lari Lievonen
    Ruoka
    29.4.202019:55
    Matti Tuominen

    Kansainvälisesti toimivan Chaîne des Rôtisseurs -järjestön Suomen yhdistys on huolissaan koronaviruksen vaikutuksesta maamme ruokakulttuuriin. Se vetoaa hallitukseen ja eduskuntaan vaikeuksissa olevien ravintola- ja matkailuyritysten tukemiseksi, alan työpaikkojen säilyttämiseksi ja suomalaisen ruokakulttuurin suojelemiseksi.

    "Ruoka on merkittävässä roolissa suomalaisessa kulttuurissa ja identiteetissä. Ravintolat ovat olennainen tekijä suomalaisen ruokakulttuurin kehittämisessä ja laadukkaiden raaka-aineiden saatavuudessa", Chaîne des Rôtisseurs Suomen valtavouti, puheenjohtaja Johanna Hornborg-Ojala toteaa tiedotteessa.

    Ravintola- ja matkailuala on yksi suurimmista kärsijöistä koronakriisissä siksi, että hallitus on asettanut tiukkoja rajoituksia sekä ihmisten kokoontumisia että ravintoloiden aukioloja koskien. Järjestö huomauttaa, että tilanteen pitkittyessä alan yritykset ajautuvat yhä syvempään taloudelliseen kriisiin.

    Kannanotossaan järjestö nostaa esiin myös sen, että ravintoloiden sulkemisen myötä myös raaka-ainetuottajat ja esimerkiksi pienpanimot kärsivät huomattavat vahingot.

    "Pahimmillaan seurauksena on konkurssiaalto, joka vie pohjaa ruokakulttuurimme kehityksestä pitkällä aikavälillä", kannanotossa todetaan.

    Chaîne des Rôtisseurs kannattaa Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry aiemmin esittämää vaatimusta vähintään 350 miljoonan euron tukipaketista. Lisäksi järjestö haluaa, että anniskelulupa- ja valvontamaksuista luovuttaisiin tämän vuoden osalta kokonaan.

    Lue lisää:

    Majoitus- ja ravintola-alan yrityksistä 15 %:lla maksuvaikeuksia jo ennen koronakriisiä – vaikeuksia odotettavissa myös monille muille toimialoille

    Korona iskenyt rajusti suurkeittiöiden tavarantoimittajiin – liikevaihdosta lähtenyt lyhyessä ajassa jopa 90 prosenttia

    Ravintola-ala on koronan takia hätää kärsimässä – menossa suuri lomautusvyyhti

    Artikkelin aiheet
    Chaîne des Rôtisseurs
    suomalainen ruokakulttuuri
    ravintola-ala
    matkailuala
    koronaviruskriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta