• Brittilehti: Tesco myy tuontiruokaa kotimaisilta kuulostavilla maatilojen nimillä

    Kauppaketjun uusi maatilasarja perustuu kokonaan tekaistuihin nimiin.
    Farmers Weekly -lehti selvitti Tescon tuotteiden alkuperää keskiviikkona.
    Farmers Weekly -lehti selvitti Tescon tuotteiden alkuperää keskiviikkona. Kuva: KuvaKAAPPAUS / Farmers Weekly
    Ruoka
    28.3.201612:35
    Kaijaleena Runsten

    Britannian suurin kauppaketju Tesco on joutunut arvostelun kohteeksi. Kuluttajille on selvinnyt, että sen uudessa maatilasarjassa oikeilta kuulostavilla tiloilla ja tuotteilla ei ole lainkaan yhteyttä.

    Asiasta uutisoi muun muassa valtalehti The Independent sen jälkeen, kun maataloutta seuraava Farmers Weekly oli selvittänyt Tescon uuden tuoteperheen alkuperää.

    Ainoastaan kanat ja perunat perustuvat kokonaan brittiläisiin raaka-aineisiin. Tuoteperheeseen kuuluu viisi muuta tuotetta, joissa on joko sekä kotimaista että tuontiruokaa tai pelkästään tuontiruokaa.

    Esimerkiksi lihaa on tuotu Irlannista, Tanskasta, Hollannista ja Saksasta. Omenat voivat olla Tescon verkkosivun mukaan joko oman maan hedelmiä tai Välimeren maista, jopa Etelä-Afrikasta, Argentiinasta tai Chilestä.

    Silti niitä markkinoidaan brittitilojen nimillä, joiden kauppaketju kertoo olevan entisiä, lopettaneita tiloja, Farmers Weekly kertoo.

    Niissä tuotteissa, joiden alkuperä on Brittein saarilta, on maan lippu. Kuluttajaa voi kuitenkin sotkea se, että samasta tuotteesta on markkinoilla sekä lipullisia että liputtomia tuotteita alkuperän mukaan.

    Tuottajajärjestöt ovat raivostuneita Tescon toiminnasta.

    On selvä, että Tesco hyödyntää kulttajien myönteisiä tunteita omia tuottajia kohtaan ja haluaa tehdä sillä tuottoa. Vaikka olemme toki tyytyväisiä, että omaan tuotantoomme luotetaan, haluamme, että luottamusta käytetään oikein, NFU:n maatalousjohtaja Phil Bicknell sanoo Farmers Weeklylle.

    Farmers Weeklyn selvitys

    The Independent-lehden uutinen

    Artikkelin aiheet
    Tesco
    tuontiruoka
    kuluttajaluottamus
    Britannia
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset