• Hyödynnä kaappiin jäänyt glögi ja sekahedelmät tähän kiisseliin

    Jälkiruokakiisseli keitetään glögipohjaan sekahedelmistä.
    Glögipohjaan keitetty sekahedelmäkiisseli nautitaan vaniljavaahdon kera.
    Glögipohjaan keitetty sekahedelmäkiisseli nautitaan vaniljavaahdon kera. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Resepti
    4.1.202406:00
    Anneli Pessala

    Osa kuivatuista sekahedelmistä on reilun kokoisia, varsinkin omenapalat ovat isoja. Ne kannattaa pilkkoa, sillä turvotessaan palat pullistuvat sen verran, että niitä on hankala lusikoida jälkiruokakulhosta. Kiisselin lisuke vatkataan kermasta ja rahkasta.

    Sekahedelmäkiisseli ja vaniljavaahto

    6 annosta

    • Ainekset
    • 1 pussi (à 250 g) kuivattuja sekahedelmiä
    • 6 dl punaista tai vaaleaa glögijuomaa
    • 2 rkl perunajauhoja
    • ¼ dl sokeria
    • Vaniljavaahto
    • 2 dl kuohukermaa
    • 1 prk (200 g) vaniljarahkaa
    • 2 rkl sokeria
    • 1 rkl sitruunamehua
    • Pinnalle
    • kanelia tai piparimuruja

    Valmistusohje

    Leikkaa isot hedelmäpalat pienemmiksi paloiksi. Laita hedelmät teräskattilaan ja lisää glögi. Anna liota noin 3 tuntia.

    Kuumenna ja anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia.

    Nosta kattila levyltä ja sekoita joukkoon pieneen vesitilkkaan sekoitettu perunajauho. Nosta kattila takaisin levylle ja anna kiisselin kiehahtaa.

    Ripottele pinnalle sokeria ja jäähdytä kylmäksi. Jaa kiisseli jäähtyneenä juomalaseihin tai jälkiruokamaljoihin.

    Vaahdota kerma ja sekoita rahkan kanssa. Mausta seos.

    Annostele vaahtoa kiisselin päälle. Ripottele pinnalle kanelia tai piparimuruja.

    Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset