• Lidlin toimitusjohtaja suurlähettilään kirjeestä: "Pyydämme anteeksi tekemäämme virhettä"

    Kreikan Suomen suurlähettilään avoin kirje tuli Lidlin Suomen toimitusjohtajalle yllätyksenä.
    Sipposen mukaan kymmenen vuoden aikana tuotepakkauksia on muutettu useasti.
    Sipposen mukaan kymmenen vuoden aikana tuotepakkauksia on muutettu useasti. 
    Ruoka
    12.10.201720:50
    Matti Tuominen

    Kreikan Suomen suurlähettiläs Georgios Ayfantis kritisoi aiemmin tällä viikolla lähettämässään avoimessa kirjeessä kauppaketju Lidlin kreikkalaisperäisiä tuotteita koskevaa toimintaa. Lidl on poistanut tuotepakkaustensa kuvissa olevista kirkoista ristit.

    Suurlähettilään mielestä Lidlin ratkaisu vääristää kreikkalaista kulttuuri-identiteettiä, Kreikan historiaa ja sen todellisuutta.

    Lidlin toimitusjohtaja Lauri Sipponen korostaa Maaseudun Tulevaisuudelle lähettämässään viestissä, että kohun aiheuttaneita Eridanous-tuotteita on myyty Lidleissä eri puolilla Eurooppaa yli 10 vuoden ajan, pääosin Kreikka-teemaviikkojen aikana. Tällä hetkellä Kreikka-teeman tuotteita ei kuitenkaan ole myynnissä Suomen Lidl-myymälöissä.

    Sipposen mukaan kymmenen vuoden aikana merkin tuotepakkauksia on muutettu useasti. Ristin puuttuminen kirkon katolta uusimmissa tuotepakkauksissa on hänen mukaansa selkeä virhe.

    "Pyydämme anteeksi tekemäämme virhettä ja virheen aiheuttamaa mielipahaa. Haluamme painottaa, että pakkauksen kuvitus ei ole tietoinen kannanotto. Eridanous-tuotteiden kuvitus tullaan muuttamaan ennen seuraavaa Kreikka-viikkoa", Sipponen toteaa.

    Kreikan Suomen suurlähettilään avoin kirje tuli Lidlin Suomen toimitusjohtajalle yllätyksenä, koska Lidl vastasi syyskuussa julkisesti jo hyvin avoimesti aiheeseen liittyviin kyselyihin ja pahoitteli tehtyä virhettä.

    Lue lisää:

    Kreikan suurlähettiläs tylyttää Lidliä avoimessa kirjeessään: "Loukkaatte räikeästi maani historiaa ja sen kulttuurista todellisuutta"

    Artikkelin aiheet
    Lidl
    Kreikka
    Eridanous-tuotteet
    kaupan virhe
    suurlähettilään kirje
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset