• Oletko toivoton nuotion sytyttäjä? Asiantuntija kertoo 8 vinkkiä, joiden avulla liekki roihahtaa

    Tiesitkö esimerkiksi, että vanusta saa tehokkaan sytykkeen, kun siihen valuttaa steariinia kynttilästä?
    Nuotiota, jossa puut kasataan ristiin kuten hirsimökissä, kutsutaan ristikkonuotioksi.
    Nuotiota, jossa puut kasataan ristiin kuten hirsimökissä, kutsutaan ristikkonuotioksi. Kuva: Maija Partanen
    Ruoka
    15.6.201923:00
    Elina Vironen

    1. Tee nuotio matalaan kuoppaan tai reunusta se kivillä. Reunat suojaavat liekkiä tuulelta.

    2. Veistä kiehisiä ja vuole puihin vuoluja, joihin tuli tarttuu herkemmin.

    3. Käytä sytykkeitä, esimerkiksi koivun tuohta, tervaisia männyn lastuja tai vanutuppoja. Vanu syttyy todella helposti, kun valutat siihen sulaa steariinia palavasta kynttilästä.

    4. Sytytä nuotio selkä tuulta päin, jotta suojaat nuotiota tuulelta omalla kehollasi.

    5. Tee kipinä tuluspuikoilla. Käyttö on helppoa: Pidä toista puikkoa noin 45 asteen kulmassa alaspäin ja laita se vasten sytytettävää kohdetta. Raapaise toisella puikolla nopeasti, jolloin saat aikaan kipinän. Tuluspuikot kestävät jopa 3 000 raapaisua.

    6. Aloita pienillä puilla. Lisää niitä muutama kerros ja siirry vasta sitten isompiin halkoihin.

    7. Kasaa puut vuorotellen ristiin, kuten hirsimökissä. Tällaista nuotiota kutsutaan ristikkonuotioksi. Se palaa tasaisesti, on tukeva ja sopii hyvin ruoanlaittoon.

    8. Lisää puuta sinne, mihin päin tuulee. Näin tuli tarttuu puihin tehokkaasti.

    Vinkit antoi retkeilyalan monitoimimies, retkeilytoimittaja Joppe Ranta. Hän on muun muassa esiintynyt Ylen Erätulilla- ja Metsähaaste-sarjoissa ja toimittanut kirjan Perinteisiä eräruokia.

    Joppe Ranta suosii tuluspuikkoja nuotion sytytyksessä.
    Joppe Ranta suosii tuluspuikkoja nuotion sytytyksessä. Kuva: Maija Partanen
    Artikkelin aiheet
    nuotion sytyttäminen
    retkeily
    Joppe Ranta
    tuluspuikko
    vinkit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta