
Puutarha- ja metsämarjamme ovat juuri nyt parhaimmillaan, vaikka lämmin alkukesä aikaistikin osaa sadoista. Leipomisen ja säilömisen lisäksi marjoja kannattaa käyttää monipuolisesti niiden sesonkiaikaan.
Vanha kunnon kesäruoka, talkkunapöperö, valmistetaan vaihteeksi punaherukoista, mutta yhtä hyvin voit käyttää mustikoita tai mansikoita. Talkkunajauhoja löytyy kaupoista monenlaisia, joten kannattaa testata mitkä ovat juuri sinun makuusi parhaat.
Karviaisia on kasvatettu Suomessa jo arviolta 300–400 vuotta, ja ne ovatkin puutarhan vaatimattomia, mutta varsin satoisia marjapensaita. Hillojen ja säilönnän lisäksi karviaisia kannattaa käyttää monenlaisessa leivonnassa ja ruoanlaitossa. Ohjeemme karviaispiirakka maustetaan poikkeavasti homejuustolla, joka tuo siihen makua ja suolaisuutta. Yllättävä, mutta herkullinen yhdistelmä.
Amerikkalainen juustokakku on klassikkokakku. Tällä kertaa kuorrutamme kakun kermavaahdolla sekä tuoreilla vadelmilla. Sesongin ulkopuolella voit jättää kermavaahdon pois ja tarjota kakun vadelmasoseen kanssa, niin kuin se perinteisesti on totuttu tarjoamaan.
Italialaiset bruschettat saavat vaihteeksi tomaattien ja basilikan sijaan päälleen mustikoita ja timjamia, sekä tietysti mozzarellaa. Näin on helppo kesäleipä valmis!
Talkkunajauhot valmistetaan paahdetusta viljasta ja käytettävä vilja vaihtelee alueittain. Hämeessä käytetään kauraa, ohraa ja hernettä, kun Savossa ja Karjalassa pääasiassa ohraa. Vanhastaan vilja on kypsentämisen jälkeen kuivattu riihessä, jolloin se on saanut myös savun makua.
Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä Pohjanmaalla talkkunajauhot sekoitettiin rasvaan, viiliin tai piimään, ja ruokaa kutsuttiin pöperöksi, pepuksi, piapoksi tai tokeroksi. Savossa talkkunajauhoista valmistettiin puuro, jota syötiin voin tai tirripaistin kanssa.
Talkkuna ovat nykyaikana superruokaa, sillä siinä on paljon kuitua ja proteiinia. Talkkunajauhot ovat sokerittomia ja luontaisesti vegaanisia. Osa jauhoista sisältää melko paljon suolaa.

4 annosta
Valmistusohje
Perkaa marjat ja soseuta ne osittain tai kokonaan. Sekoita joukkoon piimä. Lisää talkkunajauhoja, kunnes seos on sopivan sakeaa. Jos haluat lisätä makeutta, niin sekoita joukkoon sokeria.
Tarjoa herukkapöperö sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kanssa.
Vinkki: Voit käyttää punaherukoiden tilalla myös mustaherukoita, mustikoita tai myöhemmin syksyllä puolukoita.

noin 8 annosta
Valmistusohje
Yhdistä sulatettu rasva, kerma ja munat. Sekoita joukkoon sokerit ja kuivat aineet. Kumoa taikina voideltuun ø 24 cm piirakkavuokaan.
Ripottele taikinan päälle murusteltu homejuusto sekä peratut, huuhdellut karviaiset.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen leikkaamista.
Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.
Vinkki: Voit käyttää karviaisten sijaan myös kirsikoita, luumuja tai herukoita.

noin 12 annosta
Valmistusohje
Hienonna keksit ja sulata rasva. Sekoita rasva keksimuruihin ja painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (ø 20 cm) pohjalle ja reunoille.
Mittaa täytteen aineet kulhoon ja sekoita, kunnes seos on tasainen. Kaada seos vuokaan keksipohjan päälle.
Kypsennä kakkua 175-asteisen uunin alatasolla noin tunti. Jos pinta tummuu liikaa, niin peitä löyhästi leivinpaperilla.
Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja nosta jääkaappiin. Irrota vuoka jääkaappikylmästä kakusta.
Ennen tarjoamista vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Levitä vaahto kakulle ja nosta päälle reilu kerros puutarha- tai metsävadelmia.
Vinkki: Jos käytät isompaa kakkuvuokaa, niin taputtele keksimuru pelkästään vuoan pohjalle ja voitele vuoan reunat ennen kuin kumoat täytteen vuokaan.
Vinkki: Vadelmien tilalla voit käyttää myös muita tuoreita marjoja.

4 annosta
Valmistusohje
Voitele leivät molemmin puolin voilla tai margariinilla. Paahda pannulla tai grillaa leivät kullanruskeiksi.
Revi kuumien leipien päälle mozzarellaa, niin että juusto hiukan sulaa. Viimeistele leivät kokonaisilla tai osittain soseutetuilla mustikoilla. Viimeistele timjamilla sekä ripauksella hunajaa. Tarjoa heti.
Vinkki: Voit käyttää leivän tilalla hiukan kuivahtanutta pullaa ja paistaa sen köyhien ritarien tapaan.