• Miltä kuulostaisi uutuusolut hunaja- ja tyrniaromilla? Entisessä ahvenanmaalaisessa navetassa valmistetaan erikoisoluita

    Open Water Breweryn valmistamista juomista lähes kaikki juodaan Ahvenanmaalla.
    Tilaajalle
    Open Water Brewery on perustettu vanhaan navettarakennukseen.
    Open Water Brewery on perustettu vanhaan navettarakennukseen. Kuva: Marita Joutjärvi
    Ruoka|Ruoka
    25.6.202316:00
    Marita Joutjärvi

    Ahvenanmaalla on kaksi panimoa, joista pienempi Open Water Brewery edustaa omaperäistä ja persoonallista tyyliä. Toinen, isompi, on vuonna 2004 perustettu Stallhagenin panimo.

    Noin kymmenen ajokilometrin päässä Maarianhaminasta seisoo merenlahden tuntumassa vuonna 2016 toimintansa aloittanut pikkuinen Open Water Brewery.

    Luovan panimon omistajia on kolme, joista Samuel Petronen ja Christoffer Selander hoitavat oluen panoa ja Jonas Jakobsson vastaa markkinoinnista ja myynnistä.

    Jakobsson esittelee vanhaan navettaan entisöityä panimoa. Panimon kyljessä toimii lisäksi pieni säilykekurkkutehdas.

    "Me myymme täällä tuoreita ja paikallisesti tuotettuja käsityöläisoluita sekä siideriä. Myynnissä on nyt yli 10 erilaista olut- ja siiderimakua. Joka vuosi lanseeraamme vähintään yhden uuden oluen”, Jakobsson kertoo.

    Panimolle voi piipahtaa ostoksille tai maistelemaan oluita. Miltä kuulostaa seljankukkasiideri, omena-arominen olut tai uutuus Potato Head – olut hunaja- ja tyrniaromilla?

    Potato Head -oluessa makua tuovat tyrni ja hunaja.
    Potato Head -oluessa makua tuovat tyrni ja hunaja. Kuva: Marita Joutjärvi

    Panimo käyttää oluidensa raaka-aineina kunnan vettä ja Viking Maltin maltaita sekä jonkin verran erikoismaltaita. Humalat tulevat ruotsalaiselta Humlegårdenilta. Siiderit on valmistettu 100-prosenttisesti ahvenanmaalaisista omenoista.

    "Meillä on käytössä saksalaisvalmisteiset 500 litran Braumeister-keittolaitteisto, neljä 1 000 litran käymistankkia sekä kaksi 1 000 litran tankkia hiilihapotukseen. Olutta pannaan noin kolmen viikon intervalleissa, 1 000 litraa kerrallaan”, Jakobsson selvittää.

    Panimossa valmistuu lagereita, pale aleja, Indian pale aleja ja erikoisuuksia.

    90 prosenttia tuotannosta kuluu Ahvenanmaalla, ja loput lähtevät Viking Linen laivoille ja mantereelle.

    Alkon tilausvalikoimassa on 5 olutta, pari siideriä ja makea jälkiruokaviini. Viimeksi mainittu on jääviinin tyyppistä, jäädytetystä omenasurvoksesta tehtyä jälkiruokaviiniä, joka on maltillisen makeaa, reippaan hapokasta ja todella kypsän omena-aromikasta.

    Syksyllä sadonkorjuujuhlien aikana panimon pihapiirissä on myynnissä myös muita paikallisia tuotteita sekä maukasta katuruokaa, kuten perunavohveleita, mätiä, sipulia ja smetanaa.

    Open Water Brewery

    Knutsbodavägen 15, 22610 Lemland, Ahvenanmaa

    Pienpanimon valikoimiin kuuluu erilaisia oluita ja siidereitä. Siiderit on valmistettu ahvenanmaalaisista omenoista.
    Pienpanimon valikoimiin kuuluu erilaisia oluita ja siidereitä. Siiderit on valmistettu ahvenanmaalaisista omenoista. Kuva: Marita Joutjärvi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle