• Ruokapolitiikka sai oman neuvottelukunnan

    Kolmeksi vuodeksi asetettua neuvottelukuntaa johtaa ministeri Kimmo Tiilikainen.
    Ruokapolitiikkaa valmistelee laajapohjainen neuvottelukunta, joka asetettiin kolmeksi vuodeksi.
    Ruokapolitiikkaa valmistelee laajapohjainen neuvottelukunta, joka asetettiin kolmeksi vuodeksi. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    12.7.201610:07
    Matti Tuominen

    Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut ruokapolitiikan neuvottelukunnan kehittämään ja koordinoimaan ruokaan liittyvien tavoitteiden toteuttamista sekä edistämään ruokapoliittista yhteistyötä ruokaketjun toimijoiden kesken. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.).

    Ruokapolitiikan keskeiset haasteet liittyvät ministeriön mukaan alkutuotannon kannattavuuden turvaamiseen, elintarviketeollisuuden kilpailukyvyn parantamiseen sekä viennin kasvattamiseen ja korkean elintarviketurvallisuuden tason ylläpitämiseen. Ruuan kulutukseen liittyviä haasteita ovat puolestaan ruokavalion ja -tottumusten kansanterveydelliset vaikutukset.

    Neuvottelukunnassa ovat edustettuina tuottajajärjestöt, elintarviketeollisuus ja elintarviketyöläisten liitto SEL ry, Kuluttajaliitto, kaupan ja ravintola-alan etujärjestöt, ympäristöjärjestöt sekä ruokaa ja maataloustuotantoa koskevat viranomainen Evira. Myös Kuntaliitto, opetushallitus ja MMM:n lisäksi neljä muuta ministeriötä osallistuvat neuvottelukuntaan. Tutkimusta edustaa ainoana Helsingin Yliopiston ruokakulttuurin professori Johanna Nieminen.

    Ministeri Tiilikainen muistuttaa ministeriön tiedotteessa, että ruokapolitiikalle asetettujen tavoitteiden toteutuminen vaatii yhteistyötä koko ruokaketjussa:

    "Ruokapolitiikka on aivan keskeisessä roolissa yhteiskuntamme terveys-, talous-, työllisyys- ja ympäristökysymyksissä. Yhteisenä tavoitteenamme on oltava koko yhteiskunnan hyvinvointi aina alkutuotannossa työskentelevistä meihin kaikkiin, jotka syömme ruokaa joka päivä", ministeri perustelee.

    "Kestävälle pohjalle rakennettu ruokajärjestelmä mahdollistaa hyvän elämän ja luo kansallista hyvinvointia meille sekä myös tuleville sukupolville."

    Ruokapolitiikan neuvottelukunta tukee toiminnallaan hallituksen biotaloutta koskevan kärkihankkeen tavoitteita. Lisäksi se osallistuu kansallisten ruokapoliittisten linjausten, kuten ruokastrategian, hallituksen lähi- ja luomuruokaohjelmien ja elintarviketurvallisuuselonteon yhteensovittamiseen ja toimeenpanoon sekä ruokapoliittisen selonteon valmisteluun ja seurantaan.

    Neuvottelukunnan toimikausi on 1.8.2016 - 1.8.2019.

    Lisää tietoa neuvottelukunnan työstä ja sen kokoonpanosta

    Artikkelin aiheet
    ruokapolitiikka
    Maa- ja metsätalousministeriö
    neuvottelukunta
    Kimmo Tiilikainen
    ruokaketju
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset