• Lisää paikallisia raaka-aineita reilun kaupan tuotteisiin

    Reilun kaupan yhdistelmätuotteiden säännöt ovat muuttuneet, Suomen Reilun kaupan edistämisyhdistys tiedottaa. Uudet säännöt mahdollistavat esimerkiksi kotimaisten raaka-aineiden paremman käytön reilun kaupan tuotteissa.
    Suklaajäätelö, jälkiruoka, jäätelö.
    Suklaajäätelö, jälkiruoka, jäätelö. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    9.11.201113:52
    MT toimitus

    Yhdistelmätuotteet ovat elintarvikkeita, joissa paikallinen raaka-aine yhdistyy kehitysmaissa tuotettuihin reilun kaupan raaka-aineisiin. Esimerkkejä ovat esimerkiksi jäätelöt, jogurtit, virvoitusjuomat sekä erilaiset leivonnaiset.

    Tuotteessa on käytettävä kehitysmaassa tuotettua reilun kaupan raaka-ainetta aina kun mahdollista. Samalla on kuitenkin helpotettu sellaisten raaka-aineiden käyttöä, joille ei ole tarjolla reilun kaupan vaihtoehtoa.

    Sertifiointimerkki voidaan antaa tuotteelle, jonka painosta vähintään viidesosa on reilun kaupan raaka-aineita. Tämän laskelman ulkopuolella pidetään tuotteeseen lisätty vesi tai maitotuote, jos sen osuus tuotteesta on yli puolet.

    Aiemmin käytössä oli laskentatapa, jonka mukaan elintarvikkeen kuiva-ainepainosta puolet tuli olla reilun kaupan raaka-aineita.

    ”Kehitysmaiden tuottajien kannalta yhdistelmätuotteet ovat ehdottoman tärkeitä, sillä ne avaavat raaka-aineille uusia markkinoita”, Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Sivonen sanoo.

    Samalla uudistus parantaa suomalaisen teollisuuden ja kaupan mahdollisuuksia tarjota kuluttajille tuotteita, jotka ovat samaan aikaan sekä reiluja että suomalaisia.

    Uusista yhdistelmätuotesäännöistä on päätetty Fairtrade Internationalissa, jonka alajärjestö Reilun kaupan edistämisyhdistys Suomessa on.

    Artikkelin aiheet
    reilu kauppa
    raaka-aine
    elintarviketeollisuus
    sertifiointi
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset