Hyvä pihlajanmarjavuosi on täällä jälleen: puut suorastaan notkuvat pömpsäkkää punaista.
Vaikken makean liemen ystävä olekaan, pari vuotta sitten kokeilin uutta aluevaltausta: liköörin tekoa pihlajanmarjoista.
Jostain aviisista silmiin osui helppo ohje: puoli kiloa marjoja, puoli litraa kirkasta sekä puoli kiloa sokeria ja desi vettä. Perkasin ja huuhtelin marjat, kumosin ne tuliliemen sekaan kannelliseen lasipurkkiin ja vein saunan lauteille puoleksitoista kuukaudeksi. Löylyttelyn ajaksi toki nostin purkin muualle.
Muhitusrupeaman jälkeen siivilöin marjat pois, liuotin sokerin kuumaan vesitilkkaan ja lisäsin viinaliemen joukkoon. Ja taas odottelin useita viikkoja, kunnes pullotin ja jakelin kauniin punasävyistä lientä ystäville joululahjaksi.
Eikä tuossa vielä kaikki. Mitään ei heitetä pois -tyyliin mietin, mitä ihmettä siilatuille marjoille tekisin. Panin kysymyksen vetämään Facebookiin, ja pian sinne ilmaantui ruoka-alan tuttuni ideanaan ”kettukastike”.
Pusersin marjat käsivoimin sosemyllyllä ja läpi valuneen liemen keitin hillosokerin kanssa kokoon. Oranssi kastike maistui mutakakun ja vaniljajäätelön kera sekä pannacottan päällä väriläiskänä.
Sitten piti enää keksiä, mitä hyötykäyttöä sosemyllyyn jääneellä karkealla perkeellä olisi.
Koska joulun aika oli tuloillaan, pussitin marjatöhnän ja pakastin. Vilunväristyksiä vastaan sitten liotin perkeitä muutaman tunnin alkoholittomassa vaaleassa valmisglögissä, kuumensin ja siilasin.
Glögi sai aivan omanlaisensa pirteän maun ja toi tilkkasen syksyn väriä talven keskelle.