• Lievitystä Lapin-kuumeeseen: tee oikeaoppinen poronkäristys

    Käristyksen raaka-aineet ovat yksinkertaiset: vain poronlihaa, rasvaa, vettä ja suolaa.
    Poronkäristys tarjotaan perinteisesti puolukkasurvoksen ja pottuvoin kanssa.
    Poronkäristys tarjotaan perinteisesti puolukkasurvoksen ja pottuvoin kanssa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    18.10.202016:02
    Riitta Mustonen

    Useimmat ostavat käristyslihat kaupan pakastealtaasta. Tällöin kannattaa tarkistaa, onko kyseessä paisti- vai lapakäristys. Paistikäristys kypsyy pannulla vartissa, mutta lapaa pitää hauduttaa pari, kolmekin tuntia ennen kuin liha on mureaa.

    Kotimainen poronliha on pääosin vapaana luonnossa laiduntanutta vasaa. Liha on itsessään aromikasta, joten sen makua ei kannata peittää voimakkailla mausteilla – suola ja pippuri riittävät.

    Pororeseptit.fi -sivuilta löytyy reseptien lisäksi kotimaisia poronlihan tuottajia ja jatkojalostajia. Monilta voi tilata kylmäkuljetuksella kotiin toimitettuna valmiiksi paloitellun poron, kokonaisena, puolikkaana tai neljänneksenä.

    Poronkäristys

    (30 min–3 h)

    1 kg käristyslihaa

    3 rkl rasvaa

    2 dl vettä

    1 1/2 tl suolaa

    Sulata padassa rasva. Voimakkain maku käristykseen saadaan käyttämällä poron kuuta. Lisää jäinen käristysliha pienissä erissä ja ruskista.

    Kun koko lihaerä on sulanut ja ruskistunut, lisää vesi ja suola. Pienennä lämpöä ja anna hautua kannen alla 10–30 minuuttia tai jopa kolme tuntia. Ohuille paistilastuille riittää lyhempi aika kuin poronlavasta tehdyille lastuille. Voit hauduttaa käristystä myös 125 asteessa uunissa.

    Tarjoa käristys pottuvoin ja puolukkasurvoksen kanssa.

    Pottuvoi

    Laita perunat kiehumaan. Hauduta hienonnettu sipuli voissa kypsäksi, lisää maito ja kiehauta se. Soseuta kypsät perunat ja lisää sekoittaen sipulinen maito. Mausta suolalla. Annostele pottuvoi lämmitetyille lautasille, muotoile sopiva kolo keskelle ja lisää käristys siihen. Pakkasen purema puolukkasurvos ja maustekurkut täydentävät herkun.

    Lue myös:

    Söin täällä: Ruka Pizzan lakkahillo, poro ja leipäjuusto pitsan päällä – kuulostaa oudolta mutta toimii

    "Poro ei ole laitumella yksin – tarvitaan yhteispeliä"

    Poroilla on liian vähän syötävää talvilaitumilla – Saamelaiskäräjien puheenjohtaja: "Ilman lisäravintoa poronlihaa ei olisi seuraavana syksynä markkinoilla"

    Artikkelin aiheet
    poronkäristys
    poro
    Lapin ruoka
    resepti
    pottuvoi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset