• Lanttusupikkaat

    Lanttusupikkaiden kuoret ajellaan pulikalla ohuiksi jauhoja apuna käyttäen.
    Lanttusupikkaiden kuoret ajellaan pulikalla ohuiksi jauhoja apuna käyttäen. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka|Ruoka
    18.1.202306:00
    Liisa Kaski

    Lanttusupikkaat

    20 kappaletta

    • Ainekset
    • Kuoritaikina
    • 4 dl ruisjauhoja + ruisjauhoja leivontaan
    • 2 dl vehnäjauhoja
    • 2,5 dl vettä
    • suolaa
    • Täyte
    • 1 kg lanttua
    • öljyä haudutukseen ja paiston jälkeiseen kastamiseen
    • suolaa
    • 1 rkl siirappia + 2 rkl vettä

    Valmistusohje

    Kuori lanttu ja leikkaa siivuiksi. Voitele kannellinen uunipata ja laita lanttupalat pataan. Sekoita ruokalusikallinen siirappia pariin lusikalliseen vettä ja kaada lanttupalojen päälle. Mausta suolalla.

    Paista 175-asteisessa uunissa parisen tuntia, niin että lanttu ehtii kunnolla pehmetä ja mehevöityä.

    Soseuta lanttu puunuijalla tai haarukalla karkeaksi soseeksi. Tarkista maku; sose saa olla tuntuvan suolaista.

    Sekoita kuoren ainekset yhteen taikinaksi. Jaa taikina ensin kahteen osaan ja leivo pitkiksi pötkylöiksi. Leikkaa kumpikin pötkylä kymmeneen osaan, pyörittele palloiksi. Älä päästä taikinapalloja kuivumaan vaan peitä liinalla ne, joita et parhaillaan käsittele.

    Ajele taikinapalloista piirakkapulikan ja ruisjauhojen avulla pyöreitä ja ohuita, vain muutaman millin paksuisia kakkaroita, pyyhkäise tai harjaa ylimääräiset jauhot pois.

    Nosta kakkaran toisen puoliskon päälle reilu ruokalusikallinen lanttusosetta. Jätä kuoren reunalle sentin verran tyhjää.

    Lanttusose levitetään kuoren päälle lusikalla.
    Lanttusose levitetään kuoren päälle lusikalla. Kuva: Kari Salonen

    Käännä kuoren toinen reuna toisen päälle ja painele kiinni haarukalla.

    Haarukka on hyvä apuväline supikkaan ummistamisessa.
    Haarukka on hyvä apuväline supikkaan ummistamisessa. Kuva: Kari Salonen

    Nosta supikkaat uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 250 asteessa noin 10–15 minuuttia, varo etteivät ne pala. Kiehauta kattilassa vedellä reippaasti ohennettua öljyä tai vegaanista margariinia ja kasta supikkaat reikäkauhan avulla nesteeseen heti uunista ottamisen jälkeen.

    Peitä supikkaat liinalla, anna jäähtyä syömälämpimiksi ja nauti!

    Lanttusupikkaat maistuvat parhailta juuri uunista otettuina ja öljy-siirappiveteen kastettuina.
    Lanttusupikkaat maistuvat parhailta juuri uunista otettuina ja öljy-siirappiveteen kastettuina. Kuva: Kari Salonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle