• Suomalainen luomujäätelö pääsi Lontoon herkkukauppojen hyllyille

    Aurassa valmistettavan Jymy-luomujäätelön vientiponnistelut alkavat tuottaa tulosta.
    Kuva: Suomisen Maito Oy
    Ruoka
    12.6.201618:38
    Henrik Hohteri

    Planet Organic -niminen kauppaketju on ottanut suomalaisen Jymy-luomujäätelön myyntiin seitsemään kauppaan Lontoossa.

    "Tämä on suuri aloitus pienelle jäätelötehtaalle, ensimmäinen, tärkeä etappi vientiasioissa", iloitsee yksi Jymyä valmistavan Suomisen Maito Oy:n perustajista, markkinointiviestinnästä vastaava Erkki Mikola.

    Kaksi vuotta sitten perustettu yritys on ponnistellut jatkuvasti viennin avaamiseksi. Viime syksynä jäätelö palkittiin pohjoismaisilla luomumessuilla Malmössä, missä arvostelut olivat erinomaiset.

    Biofach-luomumessut Saksan Nürnbergissä tuottivat tärkeitä kontakteja, ja Planet Organic oli yksi niistä. Koe-erä on mennyt myös muun muassa Prahaan.

    "Puoli vuotta kestänyt ponnistelu alkaa kantaa hedelmää. Meillä on valmius nostaa tuotantoa jos menekki kasvaa, sitä nimenomaan haetaan."

    Jymyä valmistaa Suomisen Maito Oy. Yrityksen perustivat kaksi vuotta sitten viisi osakasta Horst Neumann, Erkki Mikola, Jyrki Sukula sekä Olli ja Samuli Suominen.

    Jäätelöissä käytettävä luomumaito tuotetaan Suomisten omistamalla Vennan maitotilalla. Tehdas sijaitsee entisessä Sisu-pastillitehtaasa Aurassa.

    Lue myös:

    Luomujäätelö Jymy jysäytti Pohjoismaiden parhaaksi

    Auralainen Jymy-jäätelö lentää Finnairin bisnesluokkaan

    Artikkelin aiheet
    Jymy-luomujäätelö
    vientimenestys
    luomutuotanto
    Planet Organic
    Suomisen Maito Oy
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset