• Söin täällä: Kotoisa Martta ravitsee Ristiinassa

    Kotoisuus ja leipomotuotteet ovat ristiinalaisen ravintola Martan vahvuuksia.
    Raikas salaatti ja mehevä muussi pelastivat aterian suolaisen kalan ylivoimalta.
    Raikas salaatti ja mehevä muussi pelastivat aterian suolaisen kalan ylivoimalta. Kuva: Terhi Pape-Mustonen
    Ruoka
    8.4.201820:59
    MT toimitus

    Ravintola Martta tarjoaa Ristiinan keskustan tuntumassa paitsi runsaan lounaspöydän myös monenlaisia leipiä ja leivonnaisia. Kesällä paikasta aukeaa varmasti hieno rantamaisema koivuineen, nyt pakkasilla kirkonkylän näkymä jää ankeammaksi.

    Lounaspöydässä on hyvä valikoima lihaa ja kalaa. Silakkoihin on lipsahtanut reilusti suolaa, mutta muuten pääruuat maistuvat.

    Kasvisvalikoima on raasteen muodossa raikasta, mutta vetiset, lämpimät pakastevihannekset eivät maistu miltään. Niiden tarjoamista kannattaisi miettiä kahdesti, varsinkin kun muu salaatti on maukasta.

    Liharuokia on tarjolla monta, lihakeiton tilalla olisi voinut olla kasvisvaihtoehto. Leipävalikoima lounaan kanssa on monipuolinen ja kotikalja hyvä ruokajuoma.

    Lounaaseen kuuluvat myös kahvi ja sen kanssa leipomon omia korppuja. Ne ovat mukava kahvileipä.

    Lisäksi tarjolla on kahta eri jälkiruokaa, kiisseliä ja suklaavanukasta. Molemmat jättävät suuhun laimean maun.

    Pysähtyisinkö tänne uudestaan? Kotoisuus ja leipomotuotteet houkuttelevat kyllä lounaalle toisenkin kerran.

    Ravintola Martta, Kitereentie 2, 52300 Ristiina. www.facebook.com/martanbaari

    Artikkelin aiheet
    Ravintola Martta
    Ristiina
    lounas
    leivonnaiset
    ravintola-arvio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset