
Kuuset syntyvät vaivattomasti, kun pyöreään vuokaan tehty kakku leikataan sektoreiksi. Loppusilaus tehdään sulalla suklaalla ja jouluisilla koristerakeilla.
8–10 annosta
Valmistusohje
Sulata voi kattilassa. Säästä puolet suklaasta koristeluun ja lisää loput kuumaan voisulaan. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut.
Sekoita voi-suklaasulaan kaikki loput aineet. Pingota leivinpaperi ø 20 cm:n irtopohjavuokaan. Kumoa taikina vuokaan ja tasoita pinta.
Paista browniepohjaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes taikinaa ei enää tartu tikkuun. Anna jäähtyä.
Juustokakkukerrosta varten paloittele valkosuklaa mikronkestävään vuokaan ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja sulatettu valkosuklaa. Levitä täyte suklaapohjan päälle. Peitä vuoka kelmulla ja nosta jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi tai kunnes täyte on hyytynyt.
Poista vuoka, ja leikkaa kakku kolmion muotoisiksi kuusiksi. Sulata loppu tumma suklaa mikrossa miedolla teholla välillä sekoitellen. Koristele kuuset suklaasulalla ja koristerakeilla.
Vinkki: Voit halutessasi työntää kuusille jäätelötikut jaloiksi. Tikkuja voi ostaa askartelukaupoista.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen