• Kahvipulaa ei tarvitse pelätä eikä hamstraus ole tarpeen, Paulig vakuuttaa

    "Tilanteen jatkuessa ja laajentuessa raakakahvin toimitushäiriöitä voi toki pitkällä aikavälillä esiintyä."
    Kahviloiden ja ravintoloiden sulkiessa oviaan kahvin kulutus on siirtynyt pääasiassa koteihin.
    Kahviloiden ja ravintoloiden sulkiessa oviaan kahvin kulutus on siirtynyt pääasiassa koteihin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    23.3.202015:30
    Satu Lehtonen

    Kahvi on yksi kotiin sulkeutuneiden suomalaisten pienistä iloista. Onko sen saanti uhattuna?

    Ei ole, vakuuttaa Pauligin Suomen kaupallinen johtaja Rami Kuusisto. "Kahvin saatavuudesta ei tällä hetkellä tarvitse olla huolissaan."

    Koronavirus koettelee nyt koko maailmaa, Kuusisto toteaa. Kahvin tuotantoon se ei kuitenkaan vaikuta.

    "Tämänhetkisen näkemyksemme mukaan kahvin tuotanto ja tarjonta tulee pysymään samalla tasolla", Kuusisto arvioi.

    Hän vakuuttaa koko kahviketjun tekevän töitä sen eteen, että tilanne ja toimitusketjut pysyisivät mahdollisimman normaaleina.

    "Tilanteen jatkuessa ja laajentuessa raakakahvin toimitushäiriöitä voi toki pitkällä aikavälillä esiintyä."

    Kahviloiden ja ravintoloiden sulkiessa oviaan kahvin kulutus on siirtynyt pääasiassa koteihin.

    Uutiset ulkomailta kertovat kahvin hamstrauksesta.

    "Elämme nyt poikkeustilannetta ja on käynyt ilmi, että monet ovat halunneet kasvattaa elintarvikkeiden kotivarastojen määrää", Kuusisto toteaa.

    "Meillä Suomessa on kuitenkin hyvä tilanne ja kaupat ovat viestineet, että hamstraukseen ei ole tarvetta. Kauppojen hyllyjä täydennetään päivittäin ja olemme yhdessä kaupan ketjujen kanssa pitäneet huolen siitä, että Paulig-kahveja on hyvin saatavilla."

    Kuusisto ei täsmennä, millaiset varmuusvarastot Pauligilla on, mutta vakuuttaa, että poikkeustilanteeseen on varauduttu.

    Suomalaiset juovat paahdettua kahvia vuosittain noin kymmenen kiloa henkeä kohden.

    Paulig valmistaa Suomessa vuosittain noin 40 miljoonaa kiloa kahvia. Kuusiston mukaan noin joka toinen Suomessa nautittu kahvikupillinen on Pauligin Juhla Mokka -kahveja.

    Artikkelin aiheet
    kahvi
    Paulig
    koronavirus
    kahvin tuotanto
    hamstraus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset