Kaupunkien on mahdollista kasvattaa ruuan kotimaisuusastetta, uskoo Ruokatiedon toiminnanjohtaja

Pääkaupunkiseudun ateriapalveluiden käyttämissä lihamäärissä on volyymia. Esimerkiksi Espoossa lihaa, lihavalmisteita ja lihaa sisältäviä valmisruokia käytetään vuodessa noin 450 000 kiloa. Helsingissä nautaa, sikaa ja siipikarjaa kului viime vuonna 511 000 kiloa. Lisäksi lihavalmisteita: leikkeleitä, nakkeja ja makkaraa kului 180 000 kiloa.

Joulukuussa Maaseudun Tulevaisuus vertaili jälleen ateriapalveluiden käyttämän lihan kotimaisuusastetta. Espoossa luku oli 98, Vantaalla 78 ja Helsingissä 80 prosenttia. Espoossa ja Vantaalla aste oli noussut, Helsingissä pysynyt samana vuodentakaiseen.

Ruokatiedon toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi sanoo olevansa iloinen, että kahden pääkaupunkiseudun kaupungin kohdalla aste oli noussut.

”Upeaa, että asian eteen on nähty vaivaa. Hyvä, että on haluttu vaatia näkyvää ja mitattavaa laatua. Elintarvikehankinnoilla voi vaikuttaa.”

Hän sanoo uskovansa, että Helsingilläkin olisi mahdollisuus parantaa astettaan. ”Helsingissä poliittinen ilmapiiri on sellainen, että vastuullisuus on tärkeä teema.”

Syväniemi sanookin, että lopulta ruuan alkuperään liittyvät päätökset ovat poliittisia. ”Jotta virkamies voi toimia, hän tarvitsee tehdyn päätöksen ohjaamaan toimintaa.”

Syksyllä sekä Helsingin että Espoon valtuustoissa käytiin keskustelua kaupungin lihankulutuksen vähentämisestä kaupungin järjestämissä ruokapalveluissa. Molempien keskustelujen yhteydessä esiin nousi myös ulkomaisen lihan käytön vähentäminen.

Helsingissä valtuusto päätti selvittää mahdollisuuksia nostaa kaupungin ruokapalveluissa käytettävien raaka-aineiden kotimaisuutta.

Ponnen aiheesta esittänyt Terhi Peltokorpi (kesk.) uskoo, että Helsingillä on mahdollisuus tähdätä asiassa korkeammalle ja kaupungin ruokapalveluissa käytettävän ruuan kotimaisuusastetta on mahdollista kasvattaa.

”Ajattelen, että Helsinki voisi olla asiassa myös malli ja esimerkki”, hän sanoo.

Kriteeriksi kotimaisuudesta ei kuitenkaan ole. Hankinnoissa ei voida suoraan vaatia kotimaisuutta.

Syväniemi ei näe tätä ongelmana. ”Kilpailutus pitää tehdä niin, että kotimaisuuden kääntää kriteeriksi. Sehän on itse asiassa hyvin helppoa, koska suomalaisessa ruuantuotannossa on monta vahvuutta, jotka voidaan kääntää erilaisiksi vastuullisuuskriteereiksi.”

Tällaisia voivat olla ympäristöön, vastuullisuuteen, eläinten terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät kriteerit, jotka ovat laatukriteerejä kilpailutuksessa. Näitä on listannut Motiva, joka on tehnyt oppaan elintarvikehankintoihin, jossa on suosituksia vaatimuksiksi ja vertailukriteereiksi, ja joita ruokapalveluiden on mahdollista hyödyntää. Monen kaupungin ruokapalveluissa nämä ovatkin jo käytössä.

”Tärkeää on, että kunnan tai valtiohallinnon hankkijalla on strategiset tavoitteet vastuullisuudelle ja kestävälle kehitykselle ruuan kohdalla. Tämän jälkeen seurataan vielä, miten asia on mennyt”, Syväniemi sanoo.