• MTK oikoi lihankulutuslukuja - ”Harva luita järsii”

    MTK tyrmäsi Iltalehden perjantaisen uutisoinnin. Järjestö katsoo sen liioittelevan punaisen lihan vaarallisuutta.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Ruoka
    2.2.201411:48
    MT toimitus

    Iltalehti uutisoi perjantaina kolmesta tutkimuksesta, joissa on löydetty yhteyttä runsaasti punaista lihaa sisältävien ruokailutottumusten ja lisääntyneen sairastumisriskin välillä. Etusivulla asia uutisoitiin: ”Suomalaisten lihansyönti vielä luultua vaarallisempaa”.

    MTK totesi, että punaisen lihan (nauta, sika, lammas) kulutus on uutisessa laskettu harhaanjohtavasti tuotantoeläinten ruhopainon mukaan. Se antaa täysin väärän kuvan suomalaisten lihankulutuksesta, koska ruhon käyttämätön aines jää vähentämättä.

    Lihan kulutus ja syöty lihamäärä ovat kaksi eri asiaa, järjestön tiedotteessa terotettiin.

    Lihan kulutustilasto perustuu EU-asetuksen mukaan ruhopainoihin. Siinä ovat mukana muun muassa teurasruhon luut ja muut ainesosat, joita ei käytetä ravinnoksi.

    MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kommentoi asiaa osuvasti Twitterissä, mihin tarttuivat niin lehdistö kuin sosiaalinen media.

    Lihasta kirjoitetaan paljon puppua. Korjataan nyt noita kulutuslukuja todenmukaisiksi. Harva luita järsii, hän totesi.

    Kun ruhopainosta vähennetään ihmisravinnoksi kelpaamaton osa, kypsennyksessä kadotettava paino sekä jätteisiin syömättä päätyvä liha, päästään suomalaisten todelliseen lihankulutukseen.

    Se on Lihateollisuuden arvion mukaan noin 500–600 grammaa viikossa.

    Iltalehti puhui uutisessa ”raakapunnitusta” lihankulutuksesta, jonka se kertoi suomalaisilla olevan reilu 700 grammaa.

    MTK katsookin, että suomalaiset syövät hyvin lähelle Valtion ravitsemusneuvottelukunnan toissa viikolla julkaisemaa puolen kilon viikkosuositusta.

    Artikkelin aiheet
    MTK
    lihankulutus
    punainen liha
    ravitsemussuositus
    Iltalehti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset