Raparperi avaa marjakauden, vaikkei marja olekaan

Tiedän: raparperi ei ole marja. Se on lehtivihannes, jonka syötävät varret ovat itse asiassa sen lehtiruoteja. Niitä pitkin virtaa siis yhteyttämistuotteita sinne varren päähän muodostuvaan lehteen.

Tämä siis myös selittää sen, että mitä vanhemmaksi raparperikasvusto ehtii varttua, sitä isommaksi käy lehti ja "puisevammaksi" varsi.

Otsikko johtuu siitä, että minulle raparperi tarkoittaa aina kesän alkua. Sen ruusukkeet olivat kotipihan varhaisimpia vihreitä koristuksia.

Ensimmäinen raparperiruoka virittää makuhermot tulevaan marjakauteen. Alkaahan kotimainen mansikkasesonki pian raparperin jälkeen.

Omassa lapsuudessani ei ulkomaisia hedelmiä saati marjoja ollut saatavissa kaupan tiskistä runsaina valikoimina ympäri vuoden niin kuin nyt. Siitä kai lämmin suhteeni raparperiin osin kumpuaa.

Pidän happamista mauista. Minua ei siis haittaa, vaikka raparperi sisältää oksaalihappoa. Happoisuus ehkäisee raudan ja kalsiumin imeytymistä. Näitä vaikutuksia voi kuitenkin taittaa, kun nauttii raparperin kanssa maitotuotteita.

Samaan aikaan raparperi sisältää paitsi runsaasti C-vitamiinia ja kaliumia myös kalsiumia. Se siis yrittää siepata ihmisen elimistöstä kalsiumia, vaikka sisältää sitä itsekin. Varsinainen kalsiumsieppo.

Oma suosikkini raparperin kyytipojaksi ei ole niinkään piirakkataikina ja vaniljakastike, vaikka herkullista sekin toki on.

Vähäisillä kokkaustaidoillani keitän raparpereita vain sen verran, että ne alkavat hiukan pehmentyä. Sitten syön niitä rahkan tai jogurtin kanssa aamupalalla, mukana myös mysliä tai granolaa.

Samassa hieman soseutetussa muodossa pakastan myös raparperia. Sitten talvella sitä voi yhdistää omenien tai marjojen kanssa aamupalan hedelmäiseksi osaksi.

Jäätelön seuraksikin se käy. Tulee kielelle ja mieleen kesä.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.