Tämä huvipuistojen suosikkiherkku on valtavan kokoinen, mutta sisältää lähinnä ilmaa – aluksi sitä myytiin päätähuimaavaan hintaan

Huvipuistot houkuttelevat kesäkansaa kiljumaan riemusta. Jotta vuoristoratoihin ja muihin kieputtimiin jaksaa jonottaa, verensokerit täytyy tietenkin pitää kuosissa.

Jos pitäisi nimetä yksi herkku, jota syödään erityisesti huvipuistoissa, vastaus olisi todennäköisesti hattara. Helsinkiläisen Linnanmäen huvipuiston kävijöistä joka kymmenes ostaa hattaran, ja hattara on joka kaudella kolmen suosituimman herkun joukossa, kertoo Linnanmäen ravintolatoimintojen päällikkö Heini Rantsi.

Hattaraa saa nykyään Linnamäellä kahdeksasta myyntipisteestä. Vaaleanpunaista hattaraa on saanut alusta alkaen, ja kirpeä sour-hattara kehitettiin muutama vuosi sitten.

Hattara on saanut suomenkielisen nimensä siitä, että se muistuttaa pilvenhattaraa. Esimerkiksi englanniksi hattaraa kutsutaan cotton candyksi eli ”puuvillakarkiksi” ja ranskaksi barbe à papaksi eli ”isän parraksi”.

Koska sokerista valmistettu hattara voi olla jopa koripallon kokoinen, voisi luulla, että se sisältää hirmuisesti kaloreita. Ei hattaraa terveysruuaksikaan voi kutsua, mutta muiden makeiden herkkujen rinnalla sen kalorimäärä on maltillinen: 100–200 kilokaloria, eli yhden tai parin suklaapalan verran. Tämä johtuu siitä, että vaikka hattara valmistetaan sokerista, oikeastaan sen varsinainen pääraaka-aine on ilma.

Nykyaikainen hattara on suuri ja pörheä, mutta pienimuotoisempia hattaran esiasteita on valmistettu jo vuosisatoja. 1400-luvulla italialaiset makeismaakarit keksivät sulattaa sokeria, napata sulaa sokeria haarukkaan ja pyörittää sokerisäikeitä luudanvarren ympärille.

1700-luvun englantilaisessa keittokirjassa neuvottiin valmistamaan näyttäviä kakunkoristeita kastamalla haarukka sulaan sokeriin ja pyörittämällä haarukkaa voidellun kulhon päällä nopeasti.

Hattarakoneen historiaan liittyy henkilö, jonka voisi kuvitella olevan sokeriherkkujen suurin vastustaja – nimittäin hammaslääkäri. Vuonna 1897 tennesseeläinen hammaslääkäri William Morrison kehitti kondiittori John C. Whartonin kanssa laitteen, jota he kutsuivat ”sähköiseksi makeiskoneeksi”.

Hattaran valmistusperiaate on edelleen sama kuin toissa vuosisadalla. Hattarakoneessa sokeri kuumennetaan 165 asteeseen. Sula sokeri jähmettyy seitinohuiksi säikeiksi, kun se kulkee pyörivässä liikkeessä pienten reikien läpi. Hattaran valmistaja pyydystää säikeet tikun ympärille.

Morrison ja Wharton hakivat hattarakoneelleen patentin vuonna 1899, ja hattara löi lopullisesti läpi St. Louisin maailmannäyttelyssä vuonna 1904. Näyttelyn kävijöitä ei haitannut edes hattaran päätähuimaava hinta: lippu maailmannäyttelyyn maksoi 50 senttiä, yksi hattara 25 senttiä.

Lähteenä käytetty myös: The Sticky-Sweet Story of Cotton Candy (National Geographic, 15.7.2016)