• Kotitekoiset dipit pelastavat juhlapöydän – herkut maistuvat monelle ja valmistuvat helposti

    Itse tehdyt tahnat ja kastikkeet kruunaavat viikonlopun tai juhlapöydän. Sauvasekoittimen avulla herkut valmistuvat näppärästi.
    Hummus sopii sekä dippailuun että leivän päälle.
    Hummus sopii sekä dippailuun että leivän päälle. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Ruoka
    5.4.202421:45
    Kolumni
    Anniina Jokinen

    Erilaiset kastikkeet, tahnat ja levitteet ovat viikonloppuherkuttelun ja juhlien järjestämisen pelastus. Sauvasekoittimen avulla on helppo valmistaa useampaakin dippiä tarjolle.

    Helpommillaan hummuksen saa aikaan surauttamalla purkillisen kikherneitä liemineen, lorauksen sitruunamehua ja hieman suolaa keskenään sileäksi tahnaksi. Lisää makua saa lisäämällä vaaleaa tahinia, juustokuminaa ja valkosipulia.

    Hummus ja tuoreet vihannekset ovat muuten erinomainen arjen leivänpäällinen, jos kaipaa vaihtelua juustoon ja leikkeleeseen.

    Kotitekoinen pesto puolestaan peittoaa kaupan purnukat mennen tullen. Reseptin voi kurkata esimerkiksi MT:n ruokasivuilta muutaman viikon takaa (MT 15.3.). Kesällä pestoon voi poimia villiyrttejä metsänreunasta: ainakin vuohenputki sopii mainiosti.

    Balkanilaiseen ajvar-kastikkeeseen tulee uunissa paahdettua paprikaa ja munakoisoa, jotka soseutetaan tuoreen chilin, valkosipulin, oliiviöljyn, valko- tai punaviinietikan ja suolan kanssa. Herkullinen kastike on helppo tapa lisätä vihanneksia ruokavalioon ja se sopii dippailtavaksi, grilliruoan kaveriksi tai vaikka lasagneen.

    Kotitekoiset tahnat ovat vaivattomia valmistaa ja sekä maukkaampia että usein edullisempia kuin kaupan vastaavat. Parhaimmillaan tahnat ja kastikkeet ovat Välimeren ympäristössä, mutta osataan sitä muuallakin.

    Meksikolaisalkuinen guacamole sisältää avokadoja, sitrushedelmiä ja suolaa. Mukaan voi laittaa myös vaikka chiliä, tomaatteja ja korianteria.

    Pico de gallo eli tuoresalsa vaatii hieman näpertelyä, sillä tomaatit, sipulit ja chili pitää hienontaa pieniksi kuutioiksi, mutta lopputulos on vaivan arvoinen. Vihannesten sekaan lorautetaan limemehua, ripaus suolaa ja tuoretta korianteria.

    Lisää aiheesta
    • Pesto on klassinen yrttikastike, joka sopii niin pastaan kuin leivällekin.

      Reseptit | Peston valmistaminen kotona on helppoa – peittoaa kauppojen valmispestot varmasti

    • Peston valmistus onnistuu käsipelillä morttelissa. Jos käyttää myös vuohenputken varret, täytyy hakata ja hieroa pitempään kuin pelkkiä lehtiä.

      Ruoka | Suomalainen pesto syntyy vaikka vuohenputkesta – näin valmistat sitä itse

    • Kaura sopii kotimaiseen hummuksen versioon. Tahinilla, juustokuminalla, valkosipulilla ja sitruunalla maustettu kaurahummus sopii niin levitteeksi kuin dipiksikin.

      Reseptit | Pehmeä hummus syntyy myös kaurasta ‒ kokeile dippinä tai kastikkeena

    • Kuvassa guacamole on tarjottu tortillan täytteenä.

      Guacamole

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle