• Hävikkipaprikoiden uusi elämä – uutuuskeitto vähentää tuhansia kiloja ruokahävikkiä

    Juustoportti kehitti Keskolle valmisruoan hävikkipaprikasta.
    Hyvis-keitoissa hyödynnetään hävikkiraaka-aineita.
    Hyvis-keitoissa hyödynnetään hävikkiraaka-aineita. Kuva: K-ryhmä
    Ruoka|Ruoka
    3.3.202320:07
    Janiko Kemppi

    Uusissa Hyvis-paprika-linssikeitoissa hyödynnetään K-ryhmän keskusvaraston paprikoita, joita ei voi lähettää kauppaan myytäväksi esimerkiksi kolhiintumisen vuoksi, mutta jotka sopivat keiton raaka-aineeksi.

    “Paprika-linssikeitto on edullinen valmisruokavaihtoehto, jonka valitsemalla kuluttajat voivat osallistua ruokahävikin ehkäisyyn ruokaketjussa. Syntyvän paprikahävikin määrä kuitenkin sanelee, kuinka paljon keittoa voidaan valmistaa. Tuotteen luonteeseen siis kuuluu, ettei sitä aina löydy kaupan hyllystä, sillä käytämme raaka-ainetta, jota emme haluaisi olevan olemassa”, Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske kertoo tiedotteessa.

    Vegaanisen keiton valmistaa Juustoportin Kasvisgalleria, joka valmistaa myös vuonna 2022 K-kauppoihin tullutta Hyvis-tomaatti-juustokeittoa. Keitot valmistetaan Kuopiossa. Viime vuoden aikana pelkästään tomaattikeittoon käytettiin 9000 kiloa hävikkitomaatteja.

    Hyvis-keitot ovat osa K-ryhmän suurempaa tavoitetta ruokahävikin puolittamiseksi vuoteen 2030 mennessä.

    "Hävikin syntyminen on haastavaa estää kokonaan ja sen määrää ei aina pystytä ennustamaan etukäteen. Määrää voi kuitenkin minimoida ja siinä Hyvis-keittojen kaltaiset tuotteet ovat avainasemassa – niitä tehdään joustavasti silloin, kun hävikkiraaka-ainetta on saatavilla”, Jäske sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Materiaalitehokkuuden sitoumus pakottaa yritykset verrattain tarkkaan ruokahävikin raportointiin.

      Elintarviketeollisuus | Elintarvikeala vähensi ruokahävikkiä kolmessa vuodessa yli 10 miljoonaa kiloa

    • Hävikki vähenee, kun valmistat lakkavanukkaan hiukan kuivahtaneista pullista ja leivistä.

      Reseptit | Ihana lakkavanukas syntyy vaikka kuvahtaneesta leivästä tai pullasta

    Artikkelin aiheet
    ruokahävikki
    paprika
    valmisruoka
    Juustoportti
    Kesko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle