
Lild Suomi on iloinen eduskunnan tämänpäiväisestä päätöksestä sallia vahvojen lonkeroiden ja oluiden myymisen ruokakaupoissa.
Lild Suomen toimitusjohtaja Lauri Sipposen mukaan suunnitelmissa on tuoda myyntiin pienempien panimoiden vahvempia erikoisoluita, juomasekoitteita ja kaikille suomalaisille tuttuja lonkeroita.
"Uusien tuotteiden aikataulu on avoin ja odotamme vielä ensi viikolla tapahtuvan äänestyksen tulosta koko alkoholilaista", Sipponen sanoo yhtiön tiedotteessa.
Sipponen kertoo yhtiön olevan kaikenlaisten normien purkamisen ja vapaan markkinatalouden kannalla.
"Iloitsen kovasti siitä, että lainsäätäjät nyt luottavat suomalaisiin kuluttajiin, suomalaisiin yrityksiin ja näiden arvostelukykyyn", Sipponen sanoo yhtiön tiedotteessa.