• Kurkusta pulaa koko maan S-kaupoissa, tilanne alkaa normalisoitua

    Kurkkujen taimet vaihdettiin yhtä aikaa monissa kasvihuoneissa.
    Kurkkua ei riittänyt viime viikolla kauppoihin.
    Kurkkua ei riittänyt viime viikolla kauppoihin. Kuva: Jaana Kotamäki
    Ruoka
    6.8.201914:03
    Jouko Kyytsönen

    Monien S-ryhmän kauppojen kurkkuhyllyt ovat ammottaneet tyhjyyttään viime viikolla, mutta nyt tilanne on normalisoitumassa, hankintapäällikkö Mika Tielinen S-ryhmästä kertoo.

    "Puute on johtunut pääasiassa siitä, että monissa kasvihuoneissa on vaihdettu kurkun taimet yhtä aikaa", hän kertoo.

    Tielisen mukaan hetkittäinen puute toistuu lähestulkoon vuosittain.

    S-kaupoista osa saa kurkut keskitetyn hankinnan kautta ja osalla on omia sopimuksia paikallisten tuottajien kanssa.

    Pula koskee myös muita kauppoja, esimerkiksi Joensuussa joistakin K-kaupoista ei ole saanut kurkkua pariin viikkoon. Sen sijaan alueen osuuskaupoista on saanut Luukkaisen Puutarhan kurkkuja tasaisesti.

    Kurkkua myydään S-kaupoissa satoja tuhansia kiloja viikoittain.

    Puutetta voi olla myös joistakin avomaan vihanneksista, esimerkiksi kukkakaalista. Niitä voi vaivata kuivuus tai hyönteiset, jonka vuoksi laatu heittelee, Tielinen kertoo.

    Mansikkakausi alkaa olla ohi, mutta sitäkin on useissa kaupoissa vielä tarjolla, hän toteaa.

    Korjattu 9.8.2019 kello 12:40: Joensuun S-kaupoissa ei ollut pulaa kurkusta vaan K-kaupoissa.

    Artikkelin aiheet
    kurkupula
    S-ryhmä
    kasvihuoneviljely
    Joensuu
    suomalainen ruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset