• Tämä raaka-aine on paitsi halpa, myös hyvä ravintoarvoltaan, monikäyttöinen ja kaiken lisäksi sitä saa kotimaisena pitkälle kevääseen

    Valko- ja punakaalista saat kuidun lisäksi C-vitamiinia ja muita ravintoaineita, mutta vain vähän kaloreita. Niinpä kaalit sopivat mainiosti myös painoaan tarkkailevalle.
    Tilaajalle
    Juustohöylällä saa veistellyksi sopivan hienoa kaaliraastetta.
    Juustohöylällä saa veistellyksi sopivan hienoa kaaliraastetta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    27.3.202215:00
    Anneli Pessala

    Yleisin kaali Suomessa on valkokaali. Se säilyy hyvin, joten sitä kannattaa hyödyntää näin kevättalvella.

    Kaalissa on suunnilleen yhtä paljon C-vitamiinia kuin appelsiinissa. Pureskele kaalia myös raakaraasteena, niin saat kaalista kaiken hyödyn.

    Talvinen valkokaali sopii parhaiten haudutettaviin ruokiin kuten patoihin ja keittoihin.

    Juustohöylä on hyvä kaalin suikaloimiseen silloin, kun halutaan oikein hienoa ja mehukasta raastetta. Esimerkiksi raakasalaattina syötävä tai munakkaaseen tuleva kaaliraaste saa olla hienoa.

    Mehukkuutta voi lisätä myös nuijimalla kaalisuikaleita kulhossa.

    Pieni siirappilisäys talvisiin kaaliruokiin tuo mukavan makulisän.

    Punakaalia sisältäviin ruokiin on hyvä lisätä kypsennysvaiheessa etikkaa tai sitruunamehua, jotta väri säilyy paremmin.

    Joskus punakaalia sisältävän keiton väri muuttuu seuraavaan päivään mennessä tummaksi. Makuun se ei vaikuta, ainoastaan ulkonäköön.

    Siirapin lisäksi kaaliruokia maustetaan meiramilla, pippureilla, kuminalla.

    Joillekin kaali aiheuttaa turvotusta. Avuksi kannattaa kokeilla kuminaa. Pureskele muutama kuminansiemen syötyäsi kaaliruokaa. Se voi auttaa kaalin tuomiin ilmavaivoihin.

    Katso herkullisten kaaliruokien ohjeet MT Ruoka -reseptihausta.

    Lue myös:

    Kaali korvaa sipsit ja riisin

    Artikkelin aiheet
    kaali
    ruoanlaitto
    terveys
    kasvisruoka
    ravinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset