• HK Scan pääsi vihdoin Atrian peesiin – 25 tonnin kontti sianlihaa lähti kohti Kiinaa

    Ensimmäisen vuoden tavoitteena kolmen miljoonan kilon vienti.
    25 tonnin sianlihakontti lähti Forssasta kohti Kiinaa Benny Strömbergin kyydissä.
    25 tonnin sianlihakontti lähti Forssasta kohti Kiinaa Benny Strömbergin kyydissä. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka
    23.4.201813:31
    Satu Lehtonen

    Atria on vienyt Kiinaan jo melkoisen määrän sianlihaa. Tänään mukaan pääsi HK Scan.

    HK:n ensimmäinen, 25 tonnin sianlihakontti lähti aamupäivällä juhlallisin menoin ja lohikäärmeen saattelemana Forssan tehtaalta kohti Helsingin Vuosaaren satamaa.

    "Satamasta kontti jatkaa johonkin eurooppalaiseen satamaan, jossa se siirretään suurempaan laivaan", HK Scanin viennistä vastaava Jukka Nikkinen kertoo.

    Kaikkiaan pakastetun lihan matka Pekingin lähellä sijaitsevaan Tianjinin satamaan vie 6–7 viikkoa.

    Kiinaan mennään Nikkisen mukaan laatu edellä. Ensimmäisessä kontissa on sekä tavallista että rypsiporsasta, vaikka rypsiporsas varsinaisesti lanseerataan Kiinan markkinoilla vasta jonkin ajan päästä.

    Nikkisen mukaan Kiinan-vienti on parempihintaista kuin yhtiön muu vienti. Suomalaista lihaa lähtee HK:lta vähän yli 40 maahan, muun muassa Japaniin, Etelä-Koreaan ja Uuteen-Seelantiin.

    Kiinaan kelpaa koko ruho, ei vain kinkku tai file. Itse asiassa fileet ovat kiinalaisten mielestä mauttomin osa ruhoa, Nikkinen kertoo.

    Sorkat sen sijaan ovat arvostettua ruokaa. Kaikki muukin korvista sisäelimiin löytää sekin paikkansa kiinalaisten ruokapöydissä.

    HK Scanin kiinalaista yhteistyökumppania Twistaria edustava David Shen kertoo, että suomalaisessa sianlihassa kiinalaisia kiinnostaa hyvä maku sekä kasvatustapa.

    Hän korostaa suomalaistuotannon antibiootittomuutta sekä eläinten hyviä oloja ja stressittömyyttä – niihin hän on tutustunut käymällä suomalaistiloilla.

    Artikkelin aiheet
    HK Scan
    Atria
    sianliha
    vientikauppa
    Kiina
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset