Halkeaisiko raaka kananmuna veitsellä? – Koululaisten suosikkiaine kärsii lähtötason laskusta

Peruskoulun opetussuunnitelmassa ei mainita perunoiden kuorimista, pöytien pyyhkimistä tai rikkaharjan käyttöä. Entistä useampi suomalaisnuori oppii nämä taidot kuitenkin juuri koulussa, kertoo Porin Kuninkaanhaan koulun kotitalousopettaja, vuoden kotitalousopettajaksi vuonna 2022 valittu Riikka Kononen.

”Valtaosalle oppilaista kotitalous on edelleen suosikkioppiaine, mutta ajan henki näkyy monin tavoin myös köksäntunneilla.”

Kononen on työskennellyt opettajana 18 vuotta ja huomannut sinä aikana kaksi suurta muutosta, jotka heijastuvat myös kotitaloustunteihin. Ensimmäinen muutos liittyy siihen, millaisia taitoja oppilailla on 7. luokalla eli noin 13-vuotiaina, kun kotitaloustunnit alkavat.

Oppilaiden lähtötasossa on tietenkin aina ollut eroja, mutta Konosen kokemuksen mukaan keskimääräinen lähtötaso on laskenut ja erot kasvaneet. Hän arvelee syyksi sitä, paljonko oppilailta edellytetään kotitaloustaitojen harjoittelua kotona.

”Nyt yhdessä kodissa on robotti-imuri, toisessa käy siivooja ja kolmannessa ei välttämättä välitetä siisteydestä”, Kononen kertoo.

Osassa kodeista harrastetaan ruokahifistelyä ja makumatkailua, mutta toisaalta ruoanlaiton perustaidot ovat hänen kokemuksensa mukaan vuosi vuodelta useammalta hukassa. Nuori ei välttämättä ole nähnyt koskaan ruoanlaittoa kotona, jos ruokahuolto on aina tarkoittanut valmisruuan laittamista mikroon.

”Olen nähnyt, miten seiskaluokkalainen yrittää halkaista raakaa kananmunaa veitsellä”, Kononen kuvailee.

Mitä ei vielä osata, se pitää tietenkin opetella. Ongelmaksi alkaa vain muodostua se, miten paljon perustaitoja pitää opetella, ennen kuin varsinaisen kokkailun pariin päästään.

Kotitaloudessa tämä tarkoittaa sitä, ettei edes viimeisillä kotitaloustunneilla pystytä valmistamaan yhtä monimutkaisia kokonaisuuksia kuin ennen.

”Vielä pidempään alalla olleet kollegani ovat kuvailleet, että vielä viime vuosituhannella oppilaat osasivat ysiluokalla suunnitella ja toteuttaa monen ruokalajin aterioita ja siivota vielä paikat kuntoon.”

Taitotason heikkenemisen lisäksi kotitaloustunneilla näkyy Konosen mukaan sama ilmiö, josta on puhuttu jo useita vuosia: keskittymiskyvyn puute.

”Kaikki vähänkään tyhjä aika on totuttu täyttämään puhelimen näpräämisellä”, Kononen kuvailee.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että opettajan pitää suunnitella oppitunnit niin, että niissä on aina mahdollisuus muunneltavuuteen ja vaihdeltavuuteen. Opettajan ei siis kannata pitää pitkää yhtämittaista puheenvuoroa luokan edessä, sillä ensimmäiset oppilaat todennäköisesti nuupahtavat ripeästi ja kaivavat kännykät taskusta.

Pitkäjänteisyyden puute heijastuu Konosen mukaan myös siihen, ettei kokonaiseen prosessiin malteta syventyä.

Esimerkiksi jauhelihakeiton valmistaminen on prosessi, jossa pitää kuoria perunat ja vihannekset, laittaa kuoret biojätteeseen, keittää perunat ja vihannekset, paistaa liha, kattaa pöytä, annostella ruoka lautasille, syödä, jutella ruokapöydässä nätisti, siivota pöytä sekä tiskata astiat ja ruuanlaittovälineet. Lisäksi yhteisiä työvälineitä pitää muistaa käyttää huolellisesti.

Konosen kokemuksen mukaan monen oppilaan kärsivällisyys ja kiinnostus tahtoo riittää vain prosessin mukavaan osuuteen eli ensisijaisesti jauhelihan paistamiseen ja maisteluun.

Kotitalousopettajan pitääkin muistuttaa jatkuvasti, että arviointi koskee koko prosessia perunoiden kuorimisesta viimeisen lusikan tiskaamiseen.

Kotitalousopetuksen muutokset ja nykypäivän haasteet ovat Konosen mukaan varsin yhtenevät ympäri maata.

Ongelmien juurisyyt ovat moninaiset. Oppilas ei ole laiska tai saamaton omaa häijyyttään, vaan taustalla voi vaikuttaa esimerkiksi perheen pitkäaikaistyöttömyys.

”Monenlaiset taustalla vaikuttavat ongelmat korreloivat siihen, onko oppilas koulukuntoinen.”

Kononen korostaa, että vuosikymmenten aikana kotitaloustunneilla on tapahtunut myös myönteistä muutosta. Esimerkiksi oppilaiden kokeilunhalu on kasvanut samaa tahtia maailman avartumisen kanssa.

Jos vuosituhannen alussa kaksi luokan oppilasta oli kuullut sushista ja ehkä muutama uskalsi maistaa niitä, nykyään oppilaat kysyvät jo ensimmäisellä köksäntunnilla, milloin tehdään sushia.

Ja jos pitäisi nimetä yksi asia, joka oppilaita innostaa vuodesta toiseen kotitaloudessa, vastaus olisi selvä – nimittäin leipominen.

Leipomisinnostus on sinänsä hyvä asia, mutta siihen liittyy myös kääntöpuoli, Kononen huomauttaa. Vehnäjauhot ja sokeri eivät nimittäin maksa juuri mitään verrattuna tuoreisiin kasviksiin ja kalaan, joiden syöminen olisi ravitsemussuositusten mukaista.

Leipomista on siis kotitaloudessa mukana myös siksi, että se on kuluiltaan edullista ja raaka-aineet säilyvät pitkään. Pelkäksi leipomiseksi homma ei kuitenkaan saa mennä, Kononen muistuttaa.

Kaikkien oppiaineiden opettajien täytyy olla tarkkoja kuluista etenkin nykyisessä taloustilanteessa, mutta kotitaloudessa uusia raaka-aineita pitää hankkia viikoittain.

Syksyt ovatkin Konosen kotitaloustuntien tilikirjassa kulta-aikaa, sillä hän käy oppilaiden kanssa keräämässä marjoja ja omenoita sekä metsistä että oppilaiden kotipuutarhoista. Luvan kanssa, luonnollisesti.

”Mielestäni on huikeaa, miten vanhemmat ovat tällä tavalla yhteistyössä koulun kanssa. Sato tulee käyttöön ja oppilaat näkevät, ettei ruoka kasva kaupassa.”