

Lappilaiseen ruokaperinteeseen kuuluvat ainutlaatuiset ja maukkaat, luonnon tarjoamat raaka-aineet, joista on kautta aikain valmistettu yksinkertaista perusruokaa.
Pohjoisessa on poronhoidon ohella harjoitettu karja- ja maataloutta, kalastettu, metsästetty sekä kerätty luonnon antimia. Merkittäviä raaka-aineita poronlihan lisäksi ovat olleet pohjoisessa menestyvät juurekset, riista, kalat sekä marjat.
Lapin ruokaperinteen tärkeimmät viljelykasvikset ovat olleet peruna ja nauris.
Nykykeittiöissä melko vähälle käytölle jäävät nauriit ovat herkullisia keitettyinä. Ohjeessamme ne täytetään poronjauhelihalla sekä kahdella eri juustolla. Valitse ruokaan tasakokoisia nauriita, niin ne kypsyvät yhtä aikaa.
Juuresten kuoriminen ja pilkkominen on aikaa vievää, joten juureskiusauksemme valmistetaan pakasteena myytävistä suikalejuureksista. Tällä kertaa kiusaus aateloidaan herkullisella poronjauhelihalla, ja juokseva sulatejuusto mehevöittää sekä koostumusta että makua.
Vuosisatojen ajan Lapin järvistä ja joista on pyydetty arvokkaita lohikaloja, jotka ovat suosittuja raaka-aineita tänäkin päivänä.
Ohjeessamme käytetään siikaa, koska sitä on kaupoista saatavana niin villinä kuin kasvatettunakin. Siian tilalla voit mainiosti käyttää muita vastaavan kokoisia lohikaloja.
Kala kypsennetään kokonaisena uunissa, ja täytteekseen se saa pekonia, lehtikaalia ja puolukoita. Helppoa ja herkullista!
Lapin soiden kultainen marja, lakka eli hilla eli suomuurain, aateloi yksinkertaisen leipävanukkaan. Voit maustaa vanukkaan halutessasi rommilla, mutta hyvältä se maistuu ilman rommitujaustakin.
Leipävanukkaan nerous on siinä, että siihen voi upottaa jo hiukan kuivahtanutta pullaa, vaaleaa leipää, kahvikakkua sekä croissanteja. Paras leipävanukas valmistuu, jos käytät useampaa laatua sekaisin.
4 annosta
Ainekset
Valmistusohje
Sulata jauheliha pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipulit.
Kuumenna rasva pannulla. Lisää jauheliha ja paista sekoitellen, kunnes liha on lähes ruskistunut. Lisää sipulit ja paista vielä hetki. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kumoa suikalejuurekset voideltuun uunivuokaan. Sekoita joukkoon lihaseos. Valuta päälle sulatejuusto ja ruokakerma. Ripottele pinnalle korppujauhoja.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin tunti. Viimeistele ruohosipulilla ennen tarjoamista.
Vinkki: Voit halutessasi lisätä porojauhelihan joukkoon myös 1 ps (150 g) kylmäsavupororouhetta. Siitä tulee ruokaan riittävästi suolaa, joten jätä reseptin suolalisäys pois.

4 annosta
Ainekset
Täyte
Kastike
Valmistusohje
Pyyhi kalan vatsaontelo ja pinnat puhtaiksi. Ripottele vatsaonteloon suolaa ja mustapippuria. Jos kala on iso, niin voit tehdä sen pintaan selkälihan kohdalle viiltoja, ja hieroa myös niihin suolaa ja pippuria. Nosta siika leivinpaperin päälle uunivuokaan tai -pellille.
Suikaloi pekoni. Irrota lehtikaalista lehtiruodit. Paloittele pehmeät osat. Kuori ja hienonna sipuli.
Kumoa pekonit kuumalle pannulle ja ruskista sekoitellen. Lisää lehtikaalit ja sipulit. Paista vielä hetki. Siirrä pannu sivuun ja lisää puolukat.
Täytä kalan vatsa pekoni-lehtikaaliseoksella. Kypsennä kalaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Kala on kypsää, kun selkäevä lähtee irti kevyesti vetämällä.
Valmista kastike sekoittamalla kermaviiliin mausteet. Tarjoa lisäksi perunoita ja vihersalaattia.
Vinkki: Jos kaikki täyte ei mahdu kalan vatsaan, niin tarjoa yli jäänyt erillisestä astiasta kalan lisukkeeksi.

4–5 annosta
Ainekset
Lisäksi
Valmistusohje
Keitä nauriita suolalla maustetussa vedessä noin 20 minuuttia. Valuta ja anna jäähtyä käsittelylämpöisiksi.
Nauriiden kiehuessa kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna rasva pannulla ja ruskista jauheliha sekoitellen. Lisää loppuvaiheessa sipulit. Sekoittele, kunnes sipulit ovat kuullottuneet. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kuori jäähtyneet nauriit ja koverra sisusta pois niin, että nauriit ovat mahdollisimman onttoja, mutta seinämä pysyy koossa. Siirrä nauriit voideltuun uunivuokaan.
Hienonna pois koverrettu nauris esimerkiksi haarukalla ja sekoita siihen jauheliha, paloiteltu sulatejuusto sekä juustoraaste. Täytä nauriit jauhelihaseoksella.
Nosta vuoka 200-asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi tai kunnes juusto on sulanut ja pinta ruskistunut. Tarjoa halutessasi ranskankerman tai smetanan kanssa.
Vinkki: Jos kaikki täyte ei mahdu nauriiden koloihin, niin tarjoa loppu lämmitettynä nauriiden kanssa. Täyte maistuu mainiolta myös leivän päällä.

Ainekset
Vuoan voiteluun
Koristeluun
Valmistusohje
Leikkaa pullaviipaleet kuutioiksi. Kuumenna voi pannulla ja paista paloja hetki sekoitelen. Kumoa puolet pullista voideltuun uunivuokaan. Säästä muutamia lakkoja koristeluun ja lisää loput vuokaan pullapalojen lomaan. Lisää loput pullapalat vuokaan.
Yhdistä maito, kerma, sokerit ja halutessasi rommi. Sekoita, kunnes sokerit ovat liuenneet nesteeseen. Lisää munat ja vatkaa rakenne rikki. Kaada maitoseos tasaisesti vuokaan.
Paista lakkavanukasta 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on saanut sopivasti väriä. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista.
Koristele vanukas lopuilla lakoilla ja tomusokerilla.
Vinkki: Voit käyttää pullan sijaan tai lisäksi myös vaaleaa leipää, kuivakakkua ja croissanteja. Vanukkaaseen käyvät mainiosti myös hiukan kuivahtaneet pullat ja leivät.