• Luken tutkimusten raju tulos: Ruokahävikin kasvihuonekaasupäästöt vastaavat 400 000 henkilöautoa

    Suurimpia syyllisiä hävikkiin ovat kotitaloudet.
    Ruokaketjusta aiheutuvan hävikin kasvihuonekaasupäästöt vastaavat Luken mukaan 400 000 henkilöauton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä.
    Ruokaketjusta aiheutuvan hävikin kasvihuonekaasupäästöt vastaavat Luken mukaan 400 000 henkilöauton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä. Kuva: Kimmo Haimi
    Ruoka
    4.5.201717:35
    Matti Tuominen

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusten mukaan Suomessa koko ruokaketjussa alun perin syömäkelpoisen ruokahävikin määrä on 400–500 miljoonaa kiloa vuodessa, Luke kertoo tiedotteessaan.

    Ruokaketjusta aiheutuvan hävikin kasvihuonekaasupäästöt vastaavat Luken mukaan 400 000 henkilöauton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä. Ruokaketju käsittää alkutuotannon, teollisuuden, kaupan, ravintolat sekä kotitaloudet.

    Ruokahävikkiä syntyy Luken tutkimusten mukaan eniten kotitalouksissa, jotka aiheuttavat noin 30 prosenttia koko ketjun hävikistä. Myös esimerkiksi kaupan, ravitsemistoimialan ja teollisuuden osuus on merkittävä. Nämä muodostavat yhteensä lähes 60 prosenttia kansallisesta ruokahävikistä.

    Kun hävikkiä tarkastellaan suhteessa ketjun eri osien läpivirtauksiin, kaupan hävikki on suhteellisesti pienimpiä. Suhteellisesti ylivoimaisesti suurinta hävikki on ollut ravitsemispalveluissa, joissa nimenomaan buffet-ruokailujen hävikki on suuri.

    "Alustavien tutkimusten mukaan hävikki olisi suhteellisesti laskemassa ravitsemispalveluissa. Yrityksissä on puolestaan satsattu ruokahävikin vähentämiseen. Koska ruokahävikkiä syntyy merkittävästi kaikista ketjun vaiheista, on vaikuttavuuden aikaansaamiseksi toimenpiteet ruokahävikin vähentämiseksi suunnattava koko ruokajärjestelmään", Luken erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri sanoo tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    ruokahävikki
    kasvihuonekaasupäästöt
    Luonnonvarakeskus Luke
    kotitaloudet
    Suomen ruokaketju
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset