• Myrskylässä on seurattu keskustelua maatalouden tuotantokustannusten harppauksesta: "Haluan tukea kotimaista työtä ennemmin kuin työttömyyttä"

    Pieni, ihan liian pieni, pienenee, vastasivat myrskyläläiset kysymykseen tuottajan osuudesta leivän hinnasta.
    "Haluan tukea kotimaista työtä ennemmin kuin työttömyyttä", sanoo Tarja Ronkainen, joka kävi torstaina ostoksilla Myrskylän Salessa.
    "Haluan tukea kotimaista työtä ennemmin kuin työttömyyttä", sanoo Tarja Ronkainen, joka kävi torstaina ostoksilla Myrskylän Salessa. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka
    29.11.202100:00
    Paula Liesmäki

    Toimistotyöntekijä Tarja Ronkainen Myrskylästä kertoo seuranneensa keskustelua maatalouden tuotantokustannusten noususta ja siirtämisestä hintoihin mielenkiinnolla.

    "Ruokavalintojeni kriteerit ovat 1. kotimainen ja 2. luomu. En ole valmis tinkimään niistä, vaikka voisin saada halvemmalla muualta tuotua. Haluan tukea kotimaista työtä ennemmin kuin työttömyyttä", Ronkainen kertoo.

    "Olen seurannut keskustelua. Säälittää, että he eivät saa siitä yhtään mitään. Voittoa ei varmaan tule juurikaan", sanoo lähihoitaja Anette Kröger Myrskylästä.

    Yrittäjä Eero Lehto Myrskylästä ei ole seurannut keskustelua. "Kotimaista ostan, luomua niin paljon kuin mahdollista. Jos kotimaiset kamat uhkaisivat kadota kaupan hyllystä, hintoja voisi nostaa", Lehto sanoo.

    Ruuan hintaa gallupiin vastanneet pitävät kalliina.

    "Kun on eläkkeellä ja pieni eläke, hinta ratkaisee. Jos pystyn, ostan luomua", sanoo kuvataideopettaja Marianne Mattila Myrskylästä.

    ”Kallistahan ruoka on, ei siitä mihinkään pääse”, sanoo Ronkainen. ”Lähes puolet tuloista menee ruokaan."

    Miehen firman työmiehiä käy välillä syömässä. "Ruokin isoa porukkaa, välillä meitä on 2 syöjää ja välillä 8.”

    "Ruoka on kallista. On vaikea arvioida, mikä osuus tuloista menee ruokaan, se riippuu kaupasta", sanoo Kröger.

    Lehto sanoo, että ruuan hinta on noussut koko ajan. "Tuntuu, että kotimaiset ketjut ovat kalliimpia. Orimattilan Lidlistä saa samalla rahalla viisihenkiselle perheelle neljä kassia ja Salesta yhden", sanoo Lehto.

    Entä tuottajan saama osuus esimerkiksi leivän hinnasta?

    ”Tuottajien saama osuus on ihan liian pieni. Olen itsekin maalaistalon tytär, tiedän mitä ruuan tuottaminen vaatii”, Ronkainen sanoo.

    Lehto ja Kröger sanoivat, että eivät tiedä osuutta. "Veikkaan, että aika pieni", Kröger sanoo.

    "Vissiin pienenee sekin", Lehto sanoo.

    "No todella vähäsen, oliko se 7 senttiä, Mattila muistelee.

    "Sehän on hirveän vähän, mitä jää käteen. Kuka saa välistä, se on mielenkiintoista."

    Lue myös:

    Tuotantovälineiden hinta nousee 10 prosenttia, ruuan 0,3, sanovat ennusteet – maatalouden kustannusten harppaus näkyy hinnoissa vasta pitkän ajan päästä

    Päätoimittaja Jouni Kemppaisen kolumni: Sitä saa mitä ennustaa

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    tuotantokustannukset
    ruuan hinta
    kotimainen tuotanto
    Myrskylä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset