• Jättimäinen salaatti- ja yrttiviljelmä kurkottaa korkeuksiin Tanskassa – 14 kerrosta ja 7 000 neliömetriä viljelyalaa

    Kööpenhaminaan on rakenteilla yksi Euroopan suurimpiin kuuluvista kerros- eli vertikaaliviljelmistä.
    Kerros- eli vertikaaliviljelyn idea on, että kasvit kasvavat monessa kerroksessa ilman multaa saaden vain vettä ja ravinteita ledien antaman valon lisäksi
    Kerros- eli vertikaaliviljelyn idea on, että kasvit kasvavat monessa kerroksessa ilman multaa saaden vain vettä ja ravinteita ledien antaman valon lisäksi Kuva: Tuulikki Viilo
    Ruoka
    10.1.202105:00
    Maija Ala-Siurua

    Tanskaan on rakenteilla valtava salaattien ja yrttien kerrosviljelmä. Euroopan suurimpiin kuuluva viljelmä käsittää valmistuttuaan 14 kerrosta ja 7 000 neliömetriä viljelyalaa. Satoa korjataan 15 kertaa vuodessa tai 25 päivän välein.

    Kun Kööpenhaminassa sijaitseva laitos tänä vuonna alkaa toden teolla toimia, se tuottaa ruokaa 1 000 tonnia vuodessa, kertoo viljelmän rakennuttaja Nordic Harvest verkkosivuillaan.

    Nordic Harvestin yhteistyökumppani on taiwanilainen Yes Health Group. Yhtiö kertoo verkkosivuillaan vastaavansa pääosin viljelmän automatiikasta ja valaistuksesta.

    Nordic Harvest kertoo, että viljelmäjättiläiseen on investoitu noin 8 miljoonaa euroa. Mukana on useita investoijia. Yes Health Groupin mukaan viljelmä tuottaa voittoa tämän vuoden aikana.

    Yhtiöt näkevät kerrosviljelyn tulevaisuuden tapana tuottaa ruokaa. Suljettu ja kerroksittainen järjestelmä on tehokasta maailmassa, jossa ilmastonmuutoksen seurauksena alkaa olla pula ruuasta.

    Kerros- eli vertikaaliviljelyn idea on, että kasvit kasvavat ilman multaa saaden vain vettä ja ravinteita valon lisäksi.

    Vastaavia toimii myös Suomessa, mutta niiden koko on murto-osa ulkomaisista viljelmistä.

    Lue myös:

    Vertikaaliviljelyn läpimurto antaa odottaa itseään – onko hehkutuksesta siirrytty käytäntöön vai ei?

    Puutarha-alan innovaatiopalkinto Robert Jordasille

    Artikkelin aiheet
    vertikaaliviljely
    Nordic Harvest
    Yes Health Group
    Kööpenhamina
    ruoantuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset