• Näin suomalaisten ostoskorin sisältö on muuttunut hintojen noustua: Enemmän herkkuja, vähemmän vihanneksia

    Kuluttajat kiinnittävät entistä enemmän huomiota ruokaostostensa hintaan, mikä näkyy myös osin epäterveellisinä valintoina.
    Karkkien osuus myynnistä kasvaa, kun taas vihannesten laskee.
    Karkkien osuus myynnistä kasvaa, kun taas vihannesten laskee. Kuva: Sanne Katainen / Kimmo Haimi / Kuvankäsittely: Janiko Kemppi
    Ruoka|Ruoka
    14.3.202318:05
    Janiko Kemppi

    K-ryhmä kävi tiistaina läpi Ajankohtaisia ilmiöitä ruokakaupasta -tilaisuudessaan läpi sitä, miten suomalaisten ostokäyttäytyminen on muuttunut.

    K-ryhmän päivittäistavaratoimialan tavarakaupan johtaja Harri Hovi nosti tilaisuudessa ensimmäisenä esiin tuotteiden hinnan, johon kuluttajien huomio vahvasti keskittyy.

    K-Barometri-kyselyn mukaan jopa 91 prosenttia asiakkaista seuraa tarjouksia ja ostaa tarjoustuotteita. 71 prosenttia taas kertoo ostavansa punalaputettuja tuotteita. Samalla noin joka kolmas kertoo olevansa hinnan suhteen edelleen neutraali, eli ostoskäyttäytyminen ruokakaupassa ei tämän perusteella ole radikaalisti muuttunut. Yli puolet kertoo taas, ettei brändillä ole väliä, ja ostavansa edullisempia versioita itselle tärkeistä tuotteista.

    Hovin mukaan helppous on tällä hetkellä kuuma sana kaupoissa. Suomalaisten ostoskoreista löytyy nyt enemmän välipaloja, paistopistetuotteita ja makeisia. Tarve nopealle ja helposti kulutettavalle ruoalle on noussut. Kahvia taas ostetaan jonkin verran vähemmän samoin kuin vihanneksia ja hedelmiä.

    Noin joka viides asiakas syö epäterveellisemmin kuin ennen kallistuneiden hintojen vuoksi ja lapsiperheistä jopa lähes joka kolmas. Lapsiperheiden ostoskoreissa vihannesten ja juuresten sekä hedelmien ja marjojen määrä on laskenut. Lapsiperheillä myös kalan määrän väheneminen näkyy voimakkaimmin.

    Vastaajien mukaan 78 prosenttia nyt epäterveellisemmin syövistä on huolissaan muutoksesta.

    Hovin mukaan kampanjamyynnin osuus on noussut K-kaupoissa. Yli neljännes myynnistä on jo tarjoustuotteita. Pirkka-tuotteiden myynnin osuus on noussut hienoisesti, mutta K-Menu-tuotteiden myynti on taas kasvanut alkuvuonna huomattavasti.

    ”Halpa-kategorian tuotteiden osuus on lähes kolmasosa myynnistä. Kiinnostus on noussut erityisesti tuoteryhmissä, joissa hinnat ovat nousseet”, Hovi kertoo viitaten esimerkiksi kananmuniin ja pehmopapereihin.

    K-ryhmän mukaan kiinnostus K-kauppojen omia merkkejä kohtaan on noussut. Edullisten tuotteiden määrää on lisätty, K-Menu-tuotteiden tarjontaa kasvatettu ja kampanjoita lisätty merkittävästi. Vaikka edulliset tuotteet kiinnostavat, on premium-tuotteille edelleen kysyntää. 32 prosenttia talouksista valitsee useimmin laajaa valikoimaa ja premiumia.

    Nousevista tuoteryhmistä Hovi nostaa esille porsaanlihan, sekoitejauhelihan ja kokonaisen tarjouslohen. Laskeviin tuoteryhmiin kuuluvat taas broilerinpihvit, naudan jauheliha, kylmäsavu- ja graafikala sekä lohifilee.

    Lisää aiheesta
    • Nämä Kotimaista-maidot on purkittanut Osuuskunta Maitokolmio, jonka maidot tulevat Toholammin yksiköstä.

      Kauppa | Jo neljännes myydyistä elintarvikkeista on kaupan omia merkkejä – Teollisuus: ”Seuraamme huolestuneina”

    • Kasviksia löytyy entistä vähemmän suomalaiskuluttajien ostoskoreista.

      Ruoka | Punalappuja metsästetään entistä enemmän kaupoissa – ruoan hinta mietityttää suomalaisia

    • Ruotsissa ruoan hinta on kohonnut nopeammin kuin Suomessa ja muissa pohjoisissa naapurimaissa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Kodin talous | Ruotsissa ruoka on kallistunut vielä nopeammin kuin Suomessa – heikko omavaraisuus yksi syy

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle