• Onko joku näistä keittojen äiti? – parhaan keiton keksijä voi päästä Tampereelle

    Saarioinen hakee kilpailun avulla uusia keittoreseptejä. Voittaja saa matkan Tampereelle ja pääsee käymään Saarioisten Sahalahden tehtaalla.
    Mikä on suomalaisten uusi lempikeitto? Päihittääkö kala pinaatin?
    Mikä on suomalaisten uusi lempikeitto? Päihittääkö kala pinaatin? Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    14.5.202020:15
    Riitta Mustonen

    Saarioinen tunnetaan "Äitien tekemää ruokaa" - mainoslauseestaan. Nyt yhtiö valjastaa äidit ja muutkin kehittämään uusia keittoja julistamalla reseptikilpailun.

    Kyse ei ole tuotekehityksen ideapulasta, vaan siitä, että Saarioinen haluaa tehdä tuotteita yhdessä kuluttajien kanssa, sanoo johtaja Tia Yrjölä Saarioisilta.

    Yritys on järjestänyt vastaavan lempiruokakisan kaksi kertaa aiemminkin, ja suosio on ollut suuri. Esimerkiksi lasten lempiruokakisaan tuli yli tuhat reseptiä.

    Keittokisa lanseerattiin viime viikonloppuna, ja siihenkin on tullut jo noin 150 resepti-ideaa, Yrjölä kertoo.

    Suomen eniten myyty valmiskeitto on pinaattikeitto. Saarioinen on keittojen markkinajohtaja kuudellatoista eri keitolla. Valikoimaa uudistetaan kysynnän mukaan.

    Keittojen kysyntä on Yrjölän mukaan jo pidempään kasvanut voimakkaasti, ja koronarajoitusten alkaessa keittoja myytiin erikoisen paljon. Kysyntähuippu on sittemmin tasaantunut.

    Reseptikilpailun sivuilta näkee, miten keittojen kehittämisessä kekseliäisyys on valttia ja kuinka esimerkiksi hävikkiä pystyy keitoissa hyödyntämään, kuten tässä kylmäsavulohi-katkarapukeitossa:

    "Kun voileipäkakun valmistuksesta (tai lohi-katkarapuleipien valmistuksesta tms) jää yli tarvikkeita, niin niistä muodostuu hetkessä arkiruuasta kivalla ja kevyellä tavalla hieman poikkeava keitto. Ensimmäinen tämänlainen keitto syntyi kotona vietettyjen lakkiaisten jälkeisenä päivänä :)"

    Lue myös:

    MIten sinä tuunaat valmiin lanttulaatikon?

    Saarioisten keittokilpailu

    Artikkelin aiheet
    Saarioinen
    reseptikilpailu
    keitto
    Tampere
    pinaattikeitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset