• Valmisruoka kuuluu suomalaisten joulupöytään – valmislaatikoita ostetaan eniten Itä-Suomessa

    Useampi kuin joka toinen hyödyntää valmisruokia ja puolivalmisteita myös jouluna.
    Lanttulaatikon voi valmistaa myös valmissoseesta.
    Lanttulaatikon voi valmistaa myös valmissoseesta. Kuva: K-ryhmä
    Ruoka|Ruoka
    20.12.202309:56
    Janiko Kemppi

    Valmisruoan myynti on yli tuplaantunut pelkästään K-ruokakaupoissa viimeisten viiden vuoden aikana, K-ryhmä kertoo tiedotteessaan. Valmisruoat ja puolivalmisteet on otettu avuksi niin arkena kuin juhlana. K-ryhmän kyselytutkimuksen mukaan lähes 60 prosenttia hyödyntää niitä myös joulupöydässä.

    Yksi suosituimmista valmisruoista jouluna ovat laatikot. Esimerkiksi lanttulaatikon voi ostaa kokonaan valmiina tai sen voi valmistaa itse valmissoseesta.

    “Olemme huomanneet, että ihmiset haluavat saada valmista helposti ja nopeasti, mausta tinkimättä. Esimerkiksi kaupan omilta brändeiltä löytyy paljon valmiita herkkuja, jotka voi kattaa suoraan joulupöytään. Niitä voi tietysti myös tuunata oman maun mukaan”, Keskon tavarakaupan ja vastuullisuuden johtaja Harri Hovi kertoo.

    K-ryhmän myyntidata osoittaa, miten valmisruokien ostaminen vaihtelee alueellisesti. Valmislaatikoita ostetaan eniten Etelä-Savossa, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Suosituin valmislaatikko on porkkanalaatikko, jonka jälkeen tulevat järjestyksessä lanttu- ja perunalaatikko.

    Valmisriisipuuroa ostetaan suhteessa puuroriisin ostamiseen eniten Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.

    Pohjanmaalla kuluu myös enemmän valmispipareita suhteessa piparitaikinaan. Uudellamaalla piparitaikinaa ostetaan taas korostuneesti verrattuna valmiisiin pipareihin.

    Lisää aiheesta
    • Moni suomalainen haluaa nauttia perinteisestä joulupöydästä kotona.

      Reseptit | Perinteiset jouluruokareseptit, joilla onnistut: Kokosimme kaiken yhteen

    • Ruokatiedon toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi vieraili MT Livessä 13.12. 2023.

      Ruoka | Kinkkua aiotaan syödä tänä jouluna enemmän kuin viime vuonna, kysely kertoo ‒ Anni-Mari Syväniemi arvioi lihakeskustelun rauhoittuneen

    • Yhden hengen jouluateria sisältää perinteisen joulupöydän ruokia.

      Ruoka | Lidl toi kauppoihin valmiit yhden hengen jouluateriat – testasimme, miltä jouluruoka maistui

    Artikkelin aiheet
    valmisruoka
    joulu
    K-ryhmä
    Itä-Suomi
    laatikot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle