Tällä viikolla se viimeistään tapahtuu, ensi viikolla alkaa jo olla kiire. Vuoden todennäköisin palovamma-aika on nyt käsillä, ja vahingoittuva ruumiinosa on käsi.
Eikä siitä ole epäilystäkään, että palovamman aiheuttaa sulatettu sokeri.
Piparitaloa on ihan turhaa yrittää liimata kokoon kestävästi millään muulla kuin sulatetulla sokerilla. Ja se tekee häijyä jälkeä iholle joutuessaan: hyvä jos ensi vuoden koittaessa vamma on parantunut.
Lukuun ottamatta kirpaisevaa pystytysvaihetta piparirakentelu on rentouttavaa joulunaluspuuhaa. Olen alkanut kaulia rakennusten osat valmistaikinoista, joiden rakenne on tasaista ja tuhtia. Seinät eivät paiston aikana yllättäen leviä mihinkään suuntaan.
Maku ei toki ole samanlainen kuin omissa taikinavirityksissä, mutta se turmeltuisi joka tapauksessa koristeiden alle.
Arkkitehtuuri ei ole ongelma piparirakentajalle – netti pursuaa toinen toistaan koreampien pytinkien kaavoja.
Jos ja kun aikaa rakennusprojektiin ei ole, hyvä vaihtoehto on ostaa myyjäisistä jonkun toisen näppärän värkkäämä talo. Siinä säästyy käsi ja mahdollisesti myös hermo.
Eräänkin kerran olen paistopäivää seuraavana aamuna todennut, ettei joulun taika ole keksittyä: osa tarvittavista elementeistä on yön aikana kadonnut selittämättömällä tavalla.