• Reilu banaani myy mutta reilu viini ei maistu

    Reilun kaupan banaaneja suomalaiset söivät kaikkiaan noin 6,5 miljoonaa kiloa, ja kahvia ammennettiin keittimiin yli 900 000 kilon verran.
    Reilun kaupan banaanien myynti on kasvanut Suomessa vuoden aikana yli 20 prosenttia.
    Reilun kaupan banaanien myynti on kasvanut Suomessa vuoden aikana yli 20 prosenttia. Kuva: Reilu kauppa/MarvinDelCid
    Ruoka
    19.5.201518:00
    Riitta Ryynänen

    Reilun kaupan banaanit ja kahvi tekevät hyvin kauppansa, mutta viinillä menee huonommin. Viime vuonna reilun viinin myynti laski yli 30 prosenttia.

    Reilun kaupan banaaneja suomalaiset söivät kaikkiaan noin 6,5 miljoonaa kiloa, ja kahvia ammennettiin keittimiin yli 900 000 kilon verran. Peräti 90 prosenttia reilusta kahvista käytetään kotitalouksien ulkopuolella eli kahviloissa, ravintoloissa ja hotelleissa.

    Suomalaiset ostivat Reilun kaupan tuotteita viime vuonna kaikkiaan 162 miljoonalla eurolla. Kasvua oli kolmisen prosenttia.

    Banaanin ja kahvin ohella suurimpia tuoteryhmiä ovat kukat sekä yhdistelmävalmisteet, kuten jäätelöt, joissa on käytetty esimerkiksi reilua kaakaota ja sokeria.

    Reilun kaupan toiminnanjohtaja Janne Sivonen sanoo, että kuluttajat arvostavat tuotteiden alkuperää yhä enemmän.

    "Suomalaiset haluavat tietää, mistä elintarvikkeet tulevat, ja he haluavat luottaa siihen, että ihmisoikeuksia ja ympäristöä on kunnioitettu."

    Tätä nykyä Reilusta kaupasta hyötyy noin puolitoista miljoonaa kehitysmaiden tuottajaa. Valtaosa heistä on perheviljelijöitä.

    Tuotteiden ostohinnan lisäksi Reilun kaupan maksamalla lisätuella kohennetaan viljelijäyhteisön elinoloja esimerkiksi rakentamalla kaivoja sekä parantamalla terveydenhuoltoa ja koulutusmahdollisuuksia.

    Artikkelin aiheet
    reilu kauppa
    banaani
    kahvi
    viini
    kuluttajakäyttäytyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset